Tuulivoimaloiden melu on ongelma, johon kaikkien osapuolien etu on löytää ratkaisu
Pääkirjoitus Warkauden Lehdessä 14.06.2020. Kolme vuotta pyörineet tuulivoimalat Leppävirran Sarkamäessä ovat aiheuttaneet alusta saakka paljon päänvaivaa asukkaille, viranomaisille ja tuulivoimayhtiölle. Syynä on voimaloiden aiheuttama ääni, jonka asukkaat kokevat häiritseväksi. Myös mittauksissa yöaikaisen melun on todettu ylittävän tuulivoima-asetuksessa määritellyt ohjearvot (WL 13.6.). Keski-Savon ympäristölautakunta on käsitellyt asiaa useaan kertaan, viimeksi tällä viikolla. Lautakunta päätyi toistamaan edellisen […]
TUULIVOIMALOIDEN MELUPÄÄSTÖN MÄÄRITTÄMINEN IEC 61400-11 STANDARDIN MUKAISESTI EI PÄDE POHJOISMAISSA, JA AIHEUTTAA TERVEYSHAITTAA ASUKKAILLE
Kalevi Nikula, Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n puheenjohtaja, lähetti 3.4.2020 ao. palautteen EU:n ympäristölainsäädännön asetusehdotukseen. Palaute löytyy myös EU:n ympäristölainsäädännön web-sivulta. Arvoisa Euroopan Yhteisön viranomainen, Haluan kiinnittää vakavaa huomiotanne siihen, että Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa teollisen luokan suuriin tuulivoimaloihin ei päde kansainvälinen melumallinnus-standardi IEC 61400-11, jonka mukaan tuulivoimaloiden sijoittelu suunnitellaan niin, että niiden melu ei häiritsisi lähiasukkaita. Esimerkiksi […]
Eettinen ongelma
Alkuperäinen mielipidekirjoitus on julkaistu Pihtiputaan-Kinnulan paikallislehdessä – Kotiseudun Sanomat 01.04.2020 (printtiversiossa). Tässä julkaistu kirjoittajan luvalla. Riippumatta siitä pitävätkö luvut paikkansa (esim. Ilosjoen saksalainen tuulivoimayritys ei maksa yhteisöveroa Suomeen), Pihtiputaan kunnan viranhaltijoilla ja kuntapäättäjillä on edessään eettinen ongelma: tuulivoima vastaan ihmisoikeudet. Nimittäin: Ilosjoen teollisuusvoimaloiden lähi- ja loma-asukkaat, joukossa lapsia ja lapsiperheitä, ovat menettämässä Suomen perustuslain turvaamat […]
Lukijalta: Lisää vihreitä valheita
Lehdissä on ollut paljon kirjoituksia Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kuntakohtaisista luokituksista kuntien aiheuttamien päästöjen suhteen. Kirjoituksissa hehkutetaan Simon päästöjen pienuutta, joka on saatu aikaan rakentamalla paljon tuulivoimaa. Tuulivoiman mukaan ottaminen päästöjen kuntaluokituksiin vie pohjan pois Syke:n selvitykseltä. Keskus syyllistyy karkeisiin virhearviointeihin ja olettamuksiin, joille ei löydy mitään tilastollisia tai laskennallisia perusteita. Näiden virhearviointien vuoksi selvityksen vaikutukset […]
Mittatilaustyönä melumallinnuksia Salossa
On ihmeellistä miten monta melumallinnusta on pitänyt tehdä Salon Märynummen kolmeen tuulivoimalaan. Seuraavassa mallinnuksien päivämäärät. 23.08.2011 yksi tuulivoimala teho 3 MW napakorkeus 120 m 03.06.2013 kaksi tuulivoimalaa teho 5 MW napakorkeus 140 m 26.03.2015 neljä tuulivoimalaa teho 5 MW napakorkeus 120 m ja 140 m 17.06.2015 neljä tuulivoimalaa teho 5 MW napakorkeus 120 m ja […]
Järkevyyttä tuulivoimahankintoihin
Äskettäin julkaistussa Suomen ympäristökeskuksen laskelmassa verrataan ilmastopäästöjen vähenemistä kunnittain. Simon kunnassa päästöt ovat vähentyneet huikeat 121 prosenttia ja Luhangan kuntakin keikkuu taas palkinnoilla. Luhangassahan on vain vajaat 700 asukasta, ei kuuden tuulivoimalan lisäksi muuta teollisuutta eikä juuri liikennettä. Edes tuulivoimalat eivät tuoneet yhtään työpaikkaa lupauksista huolimatta. On hyvä, että päästöjä vähennetään, mutta tuulivoiman varaan ei […]
Lukijoiden mielipide: Vielä ei ole liian myöhäistä – Ihmiset joutuvat muuttamaan kodeistaan elinympäristön muututtua elinkelvottomaksi
Tuulivoiman käyttö sähköntuotannon vaihtoehtona kasvaa keskuudessamme räjähtävällä voimalla. Uusien asioiden kohtaaminen herättää aina kysymyksiä ja hyvä niin. Kun huolia nostetaan esille, kannetaan vastuuta kaikkien yhteisen hyvän puolesta. Onko tuulivoima uusi asia? Tuuliturbiini laitteena ei ole kovinkaan uusi, mutta tuulivoimapuistot tuhansien hehtaarien kokoisina aluevaltauksina on. Nykysuunnitelmien tuuliturbiinit ovat aivan eri luokkaa kuin, maailmalla on tähän asti […]
Isoille tuulivoimaloille ympäristöluvat!
Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt pyrkivät Suomeen innokkaasti, koska Keski-Euroopassa tuulivoiman vastustus on noussut suureksi. Tähän asti tuulivoimaa on rakennettu enimmäkseen harvaan asutuille seuduille kauas kasvukeskuksista. Kilpailu sopivista sijoituspaikoista käy kuitenkin yhä kovemmaksi ja uusia sijoituspaikkoja etsitään yhä lähempää suuria asutuskeskuksia. Tuulivoimaloiden vastustus tulee väistämättä lisääntymään, ja päättäjät joutuvat ottamaan haitoista kärsivien ihmisten ongelmat huomioon. Tuulivoiman lisärakentamista perustellaan […]
Tuulivoima kriisissä Saksassa – oljenkortta haetaan Suomesta
Saksan energiakäänne on osoittautumassa suureksi poliittiseksi virheeksi. Sen kustannukset kansalaisille on arvioitu 1 000 miljardin euron luokkaan, kun on päätetty ajaa alas ydinvoima ja luopua hiilestä niin, että nämä korvataan uusiutuvalla energialla, kuten tuulivoimalla sähkön tuotannossa. Maan hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet 29 000 tuulivoimalasta huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein. Koko tuulivoimala-ala on ajautunut […]
Tuulivoima vs. elinvoima
Iisalmen Sanomat 20.03.2017 Kanadan pääministeri Justin Trudeau kirjoitti vast’ikään Facebook-sivullaan, että meidän on säästettävä maapalloa tulevillekin sukupolville. Kyllä. Ehdottomasti on haettava ratkaisuja, joilla vähennämme ympäristölle aiheuttamaamme kuormitusta. Se on erittäin tärkeää. Mutta ratkaisuissa ei ole katsottava ainoastaan tulevaan. Ratkaisuissa on huomioitava myös tänä päivänä elävät ihmiset. Ei ole kestävän kehityksen mukaista, jos suomalainen maaseutu pystytetään […]