OMAKOHTAISIA KOKEMUKSIA: ASUMME TUULIVOIMALOIDEN NAAPURINA
Siitä on yli neljä vuotta, kun puolisoni tuli töistä palattuani minua ovelle vastaan kädessään paikallislehti. Hän avasi lehdestä aukeaman ja sanoi, voiko tämä olla totta. Miten niin, onpa järkyttävä kuva, ovatko tuulivoimalat noin valtavan kokoisia. Kuvassa oli kaunis maalaismaisema ja horisonttiin piirtyivät massiiviset voimalat useasta kuvakulmasta. Uskomaton asetelma, olinhan nähnyt pieniä ”myllyjä” töihin matkatessani, mutta tuollaisia en koskaan. Kommentoin; voi, sääli niitä, jotka asuvat noiden lähimaastossa, kunnes havahduin todellisuuteen – siinähän näkyi oma kotimme. En unohda milloinkaan sitä hetkeä, kun oivalsin, että nyt ne tulevat tännekin, keskelle kauneinta maalaismaisemaa.
Informaatiota jaettiin säästeliäästi
Mutta eihän se voi olla totta, eihän kukaan ole kertonut, saati kysynyt meiltä mitään, enkä lehdissäkään ollut nähnyt voimaloihin liittyvää kuulutusta. Se on varmaan mätäkuun juttu, kyllä meille joku olisi varmaan ilmoittanut, tai edes kysynyt mielipidettämme. Meillähän on laavu juuri tuossa samassa paikassa ja vuoren länsipää on meidän kotikalliotamme. Tässä pitää olla jokin väärinkäsitys.
Lähdimme välittömästi käymään lähinaapurissa, jonka pihapiirin tuntumasta otettuun maisemaan oli liitetty yksi havainnekuva. Naapurimme oli lukenut artikkelin ja oli yhtä järkyttynyt, koska oli ”haistanut” jotakin tämän suuntaista olevan tekeillä. Tuolla hetkellä aloimme hioa ”sotakirveitämme” ja lähdimme etsimään muita rajanaapureita ja lähiasukkaita, jotka tulisivat mukaan taisteluun tuulimyllyjä vastaan.
Unohtiko kunta kuntalaistensa edun
Voimaloiden rakentajana oli yhtiö, joka oli rakentamassa mahdollisesti verovaroin tuettavaa ja kunnan päättäjien puoltamaa teollisuuslaitosta. Emme mitenkään voineet hyväksyä sitä, että kylämme ulkopuolella asuvat tuhoavat kotikuntamme ainoan, täysin luonnonvaraisen ja seutukaavassa ak eli arvokkaaksi kallioalueeksi merkitty vuoren. Ak-alueesta ei saa lainkaan ottaa kallioainesta sitä louhimalla.
Miksi näin päätettiin, vaikka tarjolla oli useita vaihtoehtoja viedä voimalat niin etäälle, että kukaan ei olisi valittamassa melusta ja välkkeestä. Nehän olisivat tuottaneet energiaa jo kuluneen kolmen, neljän vuoden ajan ja valtavasti euroja rakentajien taskuihin.
Pelottavaa oli myös se, että kaksi vuotta aiemmin rakentamamme laavu ja kehittelemämme luontomatkailuhanke, joka oli suunniteltu maatalouden rinnakkaiselinkeinoksi, tuhottaisiin täydellisesti. Erilaiset ryhmät olivat käyttäneet laavuamme useasti retkeilyyn ja yöpymiseen. Tavoitteena oli rakentaa myös kota ja muuttaa tyhjillään oleva hirsitalo retkeilykeskukseksi. Vuorella on upeita kävely- ja maastopyöräreittejä neljän kilometrin matkalla.
Kylä ja maisema pilataan
Yksi huolen aihe oli tietysti kylän vetovoimaisuuden haihtuminen tuulena ilmaan. Kyläyhdistys oli yhteisellä päätöksellä alkanut panostaa uusien asukkaiden houkuttelemiseen kauniiseen ja aitoon satakuntalaiseen kylämiljööseen. Yhtäkkiä kyseinen päätös vesittyi eräiden kyläläisten toimesta ja siitä tulikin vain visio, joka oli ja meni. Miten käy kiinteistöjen arvon, kukaan ei halua muuttaa tällaiseen melukylään. Samat henkilöt halusivat olla mukana kehityksessä, maiseman pitää muuttua.
Järkyttävintä oli se, että perusteluina oli rehutornit, mastot ja voimalinjat, joista ei ole ainoatakaan tässä voimaloiden lähiympäristössä. Kolmen kilometrin etäisyydellä on yksi tavallinen rehutorni, joka ei erotu tai edes näy alueella, johon nuo havainnekuvat oli istutettu. Miten kukaan voi olla sitä mieltä, että 50 metriä korkealle vuorelle rakennettavat 117 metriset megavoimalat on rinnastettavissa em. elementteihin.
Asukkaiden elinkeinot ja elinolot vaikeutuivat
Olemme miettineet, onko houkuttimena lupapäätöksessä kunnan taholla kiinteistövero ja hankkeen puuhahenkilön taholla raha. Viimeksi mainittuun emme voi uskoa, mutta mediassahan on lähes päivittäin laskelmia siitä, montako tuhatlappusta kunta tuulivoimaloista saa tulevan 20 vuoden aikana.
Vaalien alla on muistutettava siitä, että tulevat päättäjät jääväävät itsensä silloin, kun on kysymyksessä em. kaltaisten jättimäisten teollisuus/energialaitosten lupa-asiat kontra mahdolliset omat edut.
Onhan yhteiskunnan tärkein tavoite luoda asukkailleen hyvinvointia, eikä pahoinvointia, jota me tässä tilanteessa olemme saaneet osaksemme. Kukaan kunnan päättäjistä ei ole ainoatakaan kertaa kysynyt meidän tuntemuksiamme tai ollut kiinnostunut ahdistuksestamme, päinvastoin jopa allekirjoittaneet totuudenvastaisia lausuntoja, jotta omat tarkoitusperät varmasti saavutetaan.
Kai ne liito-oravat muuttavat sitten pois, oli erään päättäjän lausuma, ehkä meistä voimaloiden rajanaapureista ajatellaan samoin.
Tänä päivänä, neljä vuotta tarinan alkulauseen ja hallinto-oikeuksiin tehtyjen kymmenien valituskirjelmien jälkeen, olemme siinä tilanteessa, että maaseudun rauha on mennyttä, siis myyty. Rauhoittua voi vain korvatulpat korvissa ja sisällä kesätkin ikkunat tiukasti tiivistettynä, jotta kykenee jotenkin selviytymään levottomien yöunien jälkeen seuraavaan 24 tuntia kestävään ”hump-hump-hump-hump-vuorokauteen”. Toinen vähintään yhtä ärsyttävä ja sietämätön on välke, joka aurinkoisella säällä syntyy kiiltävien lapojen viuhtoessa vuoren laella. Odotamme pelolla sitä talviajan vilkuntaa, jonka mallinnusten mukaan on kotimme kohdalla laskettu olevan voimakkainta.
Koska jo melumallinnuksissa melun on katsottu ylittävän sallitut rajat, sekä vanhan 1992 mukaisen asteikon puitteissa, että nyt suositellun ja uusissa kohteissa käytössä olevan ympäristöministeriön ohjeen antamat rajat. Viralliset melumittaukset on vielä tekemättä, joten toivomme, että nuo ”hirvitykset” saavat purkupäätöksen.
Marja-Leena ja Seppo Rintala, Huittinen
