Skip to content

Tutkimus: Solukalvojen heikkeneminen ja mikroverenkierron häiriöt ihmisillä ja eläimillä, jotka altistuvat infraäänen aiheuttamille solumuutoksille, tammikuu 2023.

Verisuonia, imusuonia ja sydämen sisäpintoja peittää ohut yhdenkertainen solukalvo, endoteeli. Solurakenteella on tärkeä tehtävä ihmisten ja eläinten mikroverenkierron säätelyssä, joka se voi häiriintyä esimerkiksi erilaisissa tulehdustiloissa. Erilaiset fysiologiset ja ulkopuoliset voimat, kuten painovoima, paine ja tärinä vaikuttavat jatkuvasti elimistöön. WHO:n tautiluokituksessa mainitaan myös melualtistus ”altistuminen elottomalle mekaaniselle voimalle” -alaotsikon alla, samoin infraääni ja tärinä. Infraääni […]

Ruotsalaistutkimus: tuulivoimaloiden infraääni voi vaikuttaa terveyteen.

Gävlen ja Uppsalan yliopistojen pari vuotta jatkuneessa tutkimusprojektissa selvitetään tuulivoimaloiden infraäänen leviämistä ja terveysvaikutuksia. On paljon todisteita siitä, että matalataajuiset ääniaallot vaikuttavat hyvinvointiimme, vaikka niitä ei korvin kuulla. Tutkijoiden eri tuulivoimala-alueilla tekemissä mittauksissa on havaittu, että infraäänitasot tuulivoimaloiden lähellä voivat olla erittäin korkeita. Tutkijat haluaisivat nyt lisätutkimuksilla luoda selkeämmät asteikot arvioidakseen, kuinka infraääni vaikuttaa ihmisiin […]

Tutkimus: Merituulivoima voi aiheuttaa merkittäviä haittoja ekosysteemeille, taloudelle ja terveydelle

Portsmouthin yliopiston tiedotteen mukaan uusi tutkimus varoittaa, että vahingollisia määriä tuulivoimaloiden korroosiosuojaukseen käytettäviä metalleja saattaa päästä ympäröivään mereen, koska myrkkypäästöihin liittyviä riskejä ei ole riittävästi arvioitu. Tutkimuksessa havaittiin, että korroosionsuojaukseen käytettäviä materiaaleja pääsee meriveteen, ja siitä aiheutuu riskejä meren ekosysteemeille, merieliöille ja jopa ihmiselle. Merituulivoimaloista vapautuu vuosittain meriveteen tuhansia tonneja metalleja, kuten alumiinia, sinkkiä ja […]

Tuulivoiman koko elinkaaren kustannusten jättäminen huomioimatta on uhka ympäristölle ja tuulivoima-alan kannattavuudelle, sanovat teknologiaprofessorit. Nopeiden voittojen tavoittelu johtaa uusiin ympäristöongelmiin.

Harvard Business Review: Tuulivoimateollisuuden kasvubuumi muistuttaa Yhdysvaltojen öljyteollisuuden käynnistänyttä Pensylvanian surullisenkuuluisaa öljyryntäystä, josta on tänä päivänä jäljellä vain 8800 ehtynyttä ja hylättyä öljylähdettä, jotka edelleen vahingoittavat ympäristöä, kirjoittavat kolme kansainvälistä teknologiatutkimuksen professoria yhteisessä kirjoituksessaan. Tuulivoima-alan kasvun mahdollistanut kustannusten lasku on seurausta turbiinien koon kasvamisesta. Kauemmas merelle sijoitettavien voimaloiden yhä pidemmät lavat vangitsevat tuulta entistä tehokkaammin […]

Tutkimus: Tuulivoimamelu vaikuttaa unen laatuun ja palauttavaan vaikutukseen. Lisätutkimusta pitkäaikaisesta tuulivoimamelulle altistumisesta tarvittaisiin. Tuulivoimameluun ei totu.

Göteborgin neljän vuoden takainen tutkimus osoittaa, että tuulivoimamelu vaikuttaa ihmisten kokemukseen unen palauttavasta vaikutuksesta, ja sillä on myös pieni, mutta merkittävä vaikutus REM-uneen. Työ- ja ympäristölääketieteen ääniympäristölaboratoriossa tehdyssä tutkimuksessa tuulivoimamelun vaikutusta uneen tutkittiin polysomnografian avulla. Siinä aivojen toimintaa, silmien liikkeitä, pulssia ja muita elintoimintoja tarkkaillaan päähän ja rintakehään kiinnitettyjen eletrodien avulla unen aikana. Tutkimukseen osallistui […]

Valtionosuusjärjestelmässä tulojen tasauksella turvataan peruspalvelujen järjestämistä koko maassa. – Valtionosuusjärjestelmää uudistetaan tällä hallituskaudella. – Nykyjärjestelmässä tuuli- ja aurinkovoimakunnilla huomattava etu, jonka lieventämistäkin nyt pohditaan

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus on laskennallista ja se muodostuu kustannuserojen tasauksesta ja verotuloihin perustuvasta valtionosuuden tasauksesta. Kustannuserojen tasaus perustuu kunnan asukkaiden palvelutarpeeseen ja olosuhdetekijöihin, joita kuvataan järjestelmässä erilaisten valtionosuuskriteereiden avulla. Verotuloihin perustuva tasaus joko lisää tai vähentää kunnan valtionosuutta riippuen siitä, onko kunnan laskennallinen verotulo keskimääräistä suurempi vai pienempi. Linkki: https://vm.fi/kunnan-peruspalvelujen-valtionosuus Kuntien valtionosuusmuutoksen taustalla on vuoden […]

Kelluvien merituulivoimaloiden haittoja testataan. 7 miljoonan punnan tutkimusprojektissa tutkitaan vaikutuksia merenpohjaan ja meriluontoon.

Kiireellä kehitettävien kelluvien merituulivoimahankkeilla (FLOW) voi olla merkittäviä vaikutuksia meren ekosysteemeihin. Tästä syystä UK Research and Innovation (UKR) ja Crown Estate ovat käynnistäneet uuden 7 miljoonan punnan tutkimusohjelman tutkiakseen FLOW-infrastruktuurin ekologia vaikutuksia ja tarjotakseen tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tutkimukseen sisältyy kaksi FLOW:n vaikutuksia syvemmissä vesissä selvittävää hanketta. Plymouth Marine Laboratoryn johtama EQUIFy-projekti kehittää työkaluja ekosysteemimuutosten ennustamiseen […]

Tutkimus: Voivatko kasvit sitoa ilmakehästä hiilidioksidia 30 % enemmän kuin on arveltu?

Uusi tutkimus osoittaa, että kasvit voivat sitoa 31 % uskottua enemmän hiilidioksidia. Tämä havainto voi parantaa merkittävästi ilmastomalleja ja ennusteita. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus tarjoaa tärkeitä oivalluksia, jotka voivat auttaa parantamaan maapallon ilmastoennusteita ja kasvien roolia hiilensidonnassa. Kasvit ottavat ilmasto hiilidioksidia fotosynteesin kautta. Tämä prosessi vastaa suurimmasta osasta hiilivaihdantaa maaperän ja ilmakehän välillä. Cornellin yliopiston kansainvälinen […]

Tutkimus: Tuulivoimalan koon kasvun vaikutus lintujen ja lepakoiden kuolleisuuteen, USA tammikuu 2024

Tuulivoimatekniikan kehitys on johtanut yhä suurempiin ja tehokkaampiin turbiineihin. Vielä ei tiedetä, missä määrin tuulivoimaloiden koon kasvu vaikuttaa villieläinten kuolleisuuteen. Tutkimuksessa kehitettiin malli, jonka avulla tutkittiin kolmen tuulivoimalan kokoparametrin (maavara, roottorin halkaisija, teho) vaikutusta kolmen lajin (kaksi lepakkolajia ja yksi haukkalaji) kuolleisuuteen ja putoamisetäisyyteen. Maavaran pieneneminen johti lisääntyneeseen kuolleisuuteen kaikissa kolmessa lajissa, ja se oli […]

Tutkimus: Tuulivoimarakentamisen aiheuttamien metsähaittojen ja maaperän eroosion arvioiminen satelliittihavainnoinnilla, syyskuu 2024, Kiina

Tuulivoimaloiden ja niiden huoltoteiden rakentaminen häiritsee vakavasti luonnonmaisemaa. Tuulivoimarakentamisen laajeneminen metsäisille alueille vaikuttaa metsään ja sen ekosysteemeihin. Tutkimustietoa on kuitenkin vain vähän johtuen tuulivoima-alueiden tiestön sijoittelua kokevan tiedon puutteesta. Ympäristöön liittyvät seikat, kuten kasvillisuuden tuhoutuminen ja maaperän eroosio voivat jäädä vaille huomiota. Siksi tutkimuksessa kerättiin eri lähteistä satelliittihavaintoja, joiden perusteella selvitettiin metsähaittoja ja eroosion vaikutuksia. […]