Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi metsälain ja luonnonsuojelulain 70 ja 82 §:n muuttamisesta:

Yhdistyksemme pitää ehdotettuja lintujen pesintäaikaisia hakkuita koskevia rajoituksia sekä lintujen häirintäkieltoa selkeyttäviä säännöksiä lähtökohtaisesti tarpeellisina ja kannatamme metsänhakkuiden rajoittamista lintujen pesintäaikana. Haluamme kuitenkin kiinnittää huomion merkittävään sääntelyaukkoon: energiahankkeisiin, erityisesti tuuli- ja aurinkovoiman sekä niiden sähkönsiirtoyhteyksien rakentamiseen liittyvät, usein laajamittaiset metsänhakkuut jäävät metsälain soveltamisalan ja metsänkäyttöilmoitusmenettelyn ulkopuolelle. Tämä heikentää sekä hakkuutoimien seurantaa että lintujen pesintäaikaan kohdistuvien […]

Perinteiset mittaustavat eivät kykene erottamaan tuulivoimamelun impulssimaisia rakenteita, sanoo saksalainen lääketieteen tohtori Stephan Kaula tuoreessa artikkelissaan. Ihminen ei aisti näitä ärsykkeitä kuuloaistimuksena, vaan sisäkorvan tasapainoelimen kautta.

Tuulivoimalat eivät tuota pelkästään tasaista matalaa ”hurinaa” tai säännöllisesti aaltomaista matalaa ääntä, kuten perinteiset äänimallit esittävät, vaan ne tuottavat epäsymmetrisiä ja impulssimaisia tapahtumia, jotka toistuvat rytmikkäästi esimerkiksi joka kerran, kun tuulivoimalan lapa ohittaa tornin, kirjoittaa saksalainen lääketieteen tohtori Stephan Kaula Euroopan lääketieteellisen yhdistyksen (European society of Medicine) julkaisusarjassa 31.1.2026. Stephan Kaulan artikkeli ”Aerodynamic Wind Turbine […]

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta.

Ehdotetulla esityksellä täytäntöönpannaan niin kutsutun teollisuuspäästödirektiivin muutokset, joiden tarkoituksena on vähentää teollisen toiminnan päästöjä ja näistä päästöistä johtuvia ympäristö- ja terveyshaittoja. Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry pitää ehdotusta ja sen tavoitteita kannatettavina, mutta haluaa kiinnittää huomion merkittävään sääntelyaukkoon uusiutuvan energian tuotannon, erityisesti tuulivoiman kohdalla. Teollisuuspäästödirektiivin vaatimukset on pääosin täytäntöönpantu ympäristönsuojelulaissa (527/2014). Ympäristönsuojelulakia sovelletaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta […]

Historiallinen tuomio Ranskan oikeuslaitokselta: oikeus totesi suoran yhteyden tuulivoiman ja asukkaalle aiheutuvien terveysvaikutusten välillä.

13.11.2025 annetussa tuomiossa Strasbourgin tuomioistuin katsoi, että tuulivoimaloiden toiminta oli suora ja varma syy lähellä asuvan kantajan kokemaan stressiin ja ahdistukseen. Päätös on erittäin merkittävä, koska Ranskassa tuulivoimaloiden meluun, terveyteen ja tuulivoimaloiden visuaalisiin vaikutuksiin liittyvät kiistat ovat seuranneet toisiaan. Tuomion mukaan kantaja, entinen opettaja oli asunut Sommen kylässä 1980-luvun puolivälistä alkaen. Hän alkoi kärsiä erilaisista […]

Historiallinen tuomio Ranskassa: tuulivoiman ja asukkaiden terveysvaikutusten välillä selvä yhteys

Katso video, kerrotaan Ranskan oikeuslaitoksen tuoreesta tuomiota, jossa oikeus ensimmäisen kerran totesi yhteyden lähiasukkaalle aiheutuvien terveysvaikutusten ja tuulivoiman välillä. https://www.youtube.com/watch?v=3jnqmTTc-bw Lue lisää tuomiosta tästä linkistä: https://www.facebook.com/profile/100080395790841/search/?q=Ranskan%20oikeuslaitos%20tunnisti%20historiallisessa%20tuomiossaan%20 Tykkää meistä facebookissa: https://www.facebook.com/profile.php?id=100080395790841 Seuraa meitä viestipalvelu X:ssä: https://x.com/TuulivoimaR

Sitä saa, mitä tilaa – myös sähkömarkkinoilla.

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n kirjoitus Kauppalehdessä 5.2.2026: Kauppalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan, että sähkön hintaa on tällä viikolla nostanut tiedossa ollut huoli (KL 30.1.). Julkisuudessa korkeita sähkön hintoja on selitelty pääasiassa poikkeuksellisilla sääolosuhteilla, kun tuulivoimaloiden lavat ovat jäätyneet pakkasessa. Talvi ei kuitenkaan ole mikään poikkeuksellinen sääolosuhde Suomessa, vaan normaali vuodenaika. Myös voimaloiden lapojen jäätyminen ja heikko tuotanto pakkasjaksoilla on […]

Tutkimus: Maatuulivoiman tuotannon vaikutukset biodiversiteettiin, kansainvälinen, syyskuu 2025

Tuulivoiman käyttö uusiutuvan energian lähteenä laajenee koko maailmassa. Tuulivoimasta voi kuitenkin aiheutua kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan maatuulivoiman laajenemisen vaikutuksia lajeihin ja ekosysteemeihin, sekä sitä, miten näitä vaikutuksia voidaan lieventää. Tuulivoimaloiden rakennus-, käyttö ja purkuvaiheiden vaikutukset liittyvät eläinten kuolemaan, käyttäytymisen muutoksiin sekä elinympäristöjen häviämiseen, muutoksiin ja pirstoutumiseen. Näitä haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää välttämättä […]

DI Aki Kuusela esittää ympäristöministeriölle melumallinnusohjeistuksen tarkistamista ja päivittämistä.

DI Aki Kuusela kirjoittaa ympäristöministeriölle: Arvoisa vastaanottaja, Pyydän ympäristöministeriötä arvioimaan, onko 11 vuotta vanha tuulivoimaloiden melumallinnusta koskeva ohje YM 2/2014 [1] edelleen riittävä amplitudimodulaation (sykkivän melun) huomioimisessa, vai tulisiko ohjetta tältä osin tarkistaa ja päivittää.  Nykyinen ohje perustuu oletukseen, jonka mukaan amplitudimodulaation vaikutus sisältyy tuulivoimaloiden ilmoitettuihin melupäästön tunnusarvoihin ja ekvivalenttiseen keskiäänitasoon (LAeq). Kansainvälinen tutkimus- ja viranomaiskäytäntö […]

Tutkimus: Tuulivoimaloiden melun vaikutus luonnonvaraisiin eläimiin. Kaavaratkaisuja ja säädöksiä koskeva tapaustutkimus kolmessa maassa, Yhdysvallat (Kalifornia), Saksa ja Israel. Heinäkuu 2022.

Tuulivoimalat voivat aiheuttaa riskejä luonnonvaraisille eläimille. Tähänastinen tutkimus on keskittynyt pääasiassa törmäysvaikutuksiin. Myös tuulivoimamelu voi olla haitallista eläimille, ja häiritsee eläinten tärkeitä selviytymismekanismeja, lisääntymistä ja elinympäristöjen säilymistä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aihetta koskevia kirjallisia lähteitä, ja analysoidaan tästä näkökulmasta tuulivoimaloiden suunnitteluohjeita kolmessa maassa, Kaliforniassa, Saksassa ja Israelissa. Missään näistä kolmesta maasta ei käytössä selkeitä kaavoitusrajoituksia tai […]

Tuulivoimalat vähentävät kasvien kasvua ja luonnon monimuotoisuutta, osoittaa tuore kiinalaistutkimus.

Tuore kiinalaistutkimus tuo esille tuulivoiman merkittäviä vaikutuksia kasvillisuuteen ja paikallisilmastoon. Tulosten mukaan tuulivoimaloiden rakentaminen johtaa kasvillisuuden vehreyden vähenemiseen, maanpinnan karheuden pienenemiseen, lämpötilan nousuun ja kosteuden vähenemiseen. Tinting Fei et al tutkimus ”The impact of the wind farm on the vegetation and the microclimate via remote sensing: a case study in Hebei Province, China” julkaistiin syyskuussa […]