Ihmisten ja luonnon puolesta

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry

Oletko joutumassa tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin tahtomattasi? 
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry neuvoo, tiedottaa, vaikuttaa.

Yhdistys

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry on tuulivoiman vaikutuspiiriin joutuvien kansalaisten etujärjestö ja yhdysside. Tavoitteenamme on tuulivoimasta ihmisille ja luonnolle aiheutuvien haittojen ehkäiseminen.

Tietoa tuulivoimasta

Usein kysytyt kysymykset

Ajankohtaista

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala sanoo, että ehdotettu tuulivoiman etäisyyssääntely (8xkokonaiskorkeus) ei voi mennä nykymuodossaan läpi. Etäisyysvaatimus koskisi vain maakuntakaavan tuulivoimalle osoitettujen alueiden ulkopuolelle rakennettavia tuulivoimaloita, ja se on kirjattu lakiluonnokseen alueidenkäyttölaista.

”Tällaisena esitystä ei voi viedä eteenpäin. Sillä olisi liian suuret vaikutukset puhtaan sähköntuotannon lisäämiseen”, Multala sanoo.
Energiateollisuus ja tuulivoimayhtiöt ovat vastustaneet vaatimusta voimakkaasti alusta alkaen. Niiden mukaan etäisyyssääntö rajoittaisi tuulivoiman rakentamista liikaa varsinkin eteläisessä Suomessa.

Multala sanoo, että hänelle juuri lausuntopalaute oli asiassa ratkaisevaa. Kun hallitus neuvotteli etäisyysvaatimuksesta puoliväliriihessä, kirjaukseen lisättiin varaus, jonka mukaan eritystä arvioidaan vielä lausuntopalautteen pohjalta ”siten, että tarvittava sähköntuotannon lisäys Suomeen ei esty”.

Alueidenkäyttölaista yritetään saada hallituksen esitys valmiiksi tämän syksyn aikana, ja sitä ennen kiista etäisyysvaatimuksesta pitää ratkaista. ”Haemme ratkaisua, jossa huomioidaan sekä sosiaalinen hyväksyttävyys, että sähköntuotannon lisäämistarve”. (Kooste TV-KY ry).

Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin: www.hs.fi/politiikka/art-2000011484901.html

TV-KY ry:n kommentti: Etäisyyssääntelyn sanotaan estävän tuulivoiman rakentamisen Etelä-Suomessa, jossa sähkön kulutus on suurinta. Tuulivoimaa olisi tietenkin järkevintä nimenomaan sinne, missä kulutuskin on suurinta, eli Etelä-Suomen suurten kaupunkien läheisyyteen.

Todellisuudessa tuulivoimahankkeita ei kuitenkaan ole juurikaan suunnitteilla Etelä-Suomeen, eikä varsinkaan Helsinki-Turku-Tampere-kasvukolmioon, jossa sähkönkulutuksen kasvunkin voidaan olettaa olevan suurinta. Tämä käy selvästi Suomen uusiutuvat ry:n ylläpitämästä tuulivoimahankekartasta.

Tuulivoiman investointihalukkuus suuntautuu selvästi harvaan asutuimmille alueille, ja nimenomaan niihin "erämaihin", joihin ehdotetun etäisyyssääntelyn väitetään estävän tuulivoimarakentamisen.
... Lue lisääNäytä vähemmän

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala sanoo, että ehdotettu tuulivoiman etäisyyssääntely (8xkokonaiskorkeus) ei voi mennä nykymuodossaan läpi. Etäisyysvaatimus koskisi vain maakuntakaavan tuulivoimalle osoitettujen alueiden ulkopuolelle rakennettavia tuulivoimaloita, ja se on kirjattu lakiluonnokseen alueidenkäyttölaista. 

”Tällaisena esitystä ei voi viedä eteenpäin. Sillä olisi liian suuret vaikutukset puhtaan sähköntuotannon lisäämiseen”, Multala sanoo.
Energiateollisuus ja tuulivoimayhtiöt ovat vastustaneet vaatimusta voimakkaasti alusta alkaen. Niiden mukaan etäisyyssääntö rajoittaisi tuulivoiman rakentamista liikaa varsinkin eteläisessä Suomessa. 

Multala sanoo, että hänelle juuri lausuntopalaute oli asiassa ratkaisevaa. Kun hallitus neuvotteli etäisyysvaatimuksesta puoliväliriihessä, kirjaukseen lisättiin varaus, jonka mukaan eritystä arvioidaan vielä lausuntopalautteen pohjalta ”siten, että tarvittava sähköntuotannon lisäys Suomeen ei esty”.

Alueidenkäyttölaista yritetään saada hallituksen esitys valmiiksi tämän syksyn aikana, ja sitä ennen kiista etäisyysvaatimuksesta pitää ratkaista. ”Haemme ratkaisua, jossa huomioidaan sekä sosiaalinen hyväksyttävyys, että sähköntuotannon lisäämistarve”. (Kooste TV-KY ry).

Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011484901.html

TV-KY ry:n kommentti: Etäisyyssääntelyn sanotaan estävän tuulivoiman rakentamisen Etelä-Suomessa, jossa sähkön kulutus on suurinta. Tuulivoimaa olisi tietenkin järkevintä nimenomaan sinne, missä kulutuskin on suurinta, eli Etelä-Suomen suurten kaupunkien läheisyyteen. 

Todellisuudessa tuulivoimahankkeita ei kuitenkaan ole juurikaan suunnitteilla Etelä-Suomeen, eikä varsinkaan Helsinki-Turku-Tampere-kasvukolmioon, jossa sähkönkulutuksen kasvunkin voidaan olettaa olevan suurinta. Tämä käy selvästi Suomen uusiutuvat ry:n ylläpitämästä tuulivoimahankekartasta. 

Tuulivoiman investointihalukkuus suuntautuu selvästi harvaan asutuimmille alueille, ja nimenomaan niihin erämaihin, joihin ehdotetun etäisyyssääntelyn väitetään estävän tuulivoimarakentamisen.

14 CommentsKommentoi Facebookissa

Suomeen tarvittava sähkön tuotannon lisäys? Mitä se on? Tarvittava lisäys on todellisuudessa purettu säävarma tuotanto kertaa kaksi. Se tarkoittaa 6 - 8GW ydinvoimaa, mutta ei ainuttakaan tuulimyllyä.

Hän ei selvästikään tiedä mitään ,SUOMI EI TARVITSE ENÄÄ YHTÄÄN TUULIVOIMAA , sen ymmärtää joka ainut ihminen 1000 % VARMUUDELLA TOTTA

Täytyy tehdä päätös siitä, että haluaako kuukausittaisen sähkölaskun joka on 50€, tai 500€. Minulle ihan sama. Elämässä on tärkeimpiä asioita kuin sähkölasku. 🤔

View more comments

Visit Kalajoki markkinoi Kalajoen vanhaa maastopaloaluetta ja tuulivoimantuotantoaluetta vierailu- ja retkikohteena. Alueella olevan luontoreitin kerrotaan tarjoavan monipuolisia elämyksiä luonnossa liikkujille, ja tarjoavan ainutlaatuisen näkökulman luonnon uusiutumiseen sekä maiseman muutokseen.

Linkki Visit Kalajoen jullkaisuun: www.facebook.com/visitkalajoki/posts/pfbid0erKEso3fNZwuurfkmjQGiRhNHV5dQvJU4aLeyWYcr7qSSgrC8toUuV...

Kalajoen Raution kylässä kesällä 2022 tapahtuneessa suuressa maastopalossa tuhoutui 227 hehtaaria metsää. Mutkalammin tuulivoimalatyömaalta alkaneen palon aiheuttajaksi epäiltiin tuulivoimalatyömaan työntekijän maastoon heittämää tupakantumppia. Vaikka kyseinen henkilö kiisti syyllisyytensä, Oulun käräjäoikeus tuomitsi hänet ja hänen antajansa Destia Oy:n korvauksiin. Linkki: www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=pfbid02gpSP18CtFMJ8tzspgwAzbM1MmMkz7JZE7soyhdRk43JRhxDA...

Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. Oikeuden mukaan palon syttymissyy ja siihen johtanut tapahtumainkulku on jäänyt yksityiskohdiltaan epäselväksi eikä vaihtoehtoisia syttymissyitä voitu sulkea kokonaan pois. Syytetyn syyllisyydestä jäi varteenotettava epäilys. Linkki YLE:n artikkeliin: yle.fi/a/74-20047239
... Lue lisääNäytä vähemmän

Visit Kalajoki markkinoi Kalajoen vanhaa maastopaloaluetta ja tuulivoimantuotantoaluetta vierailu- ja retkikohteena. Alueella olevan luontoreitin kerrotaan tarjoavan monipuolisia elämyksiä luonnossa liikkujille, ja tarjoavan ainutlaatuisen näkökulman luonnon uusiutumiseen sekä maiseman muutokseen.

Linkki Visit Kalajoen jullkaisuun: https://www.facebook.com/visitkalajoki/posts/pfbid0erKEso3fNZwuurfkmjQGiRhNHV5dQvJU4aLeyWYcr7qSSgrC8toUuVmJP1JWBk5sl

Kalajoen Raution kylässä kesällä 2022 tapahtuneessa suuressa maastopalossa tuhoutui 227 hehtaaria metsää. Mutkalammin tuulivoimalatyömaalta alkaneen palon aiheuttajaksi epäiltiin tuulivoimalatyömaan työntekijän maastoon heittämää tupakantumppia. Vaikka kyseinen henkilö kiisti syyllisyytensä, Oulun käräjäoikeus tuomitsi hänet ja hänen antajansa Destia Oy:n korvauksiin. Linkki: https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=pfbid02gpSP18CtFMJ8tzspgwAzbM1MmMkz7JZE7soyhdRk43JRhxDAaChrZbLRjg7ErU91l&id=100080395790841

Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. Oikeuden mukaan palon syttymissyy ja siihen johtanut tapahtumainkulku on jäänyt yksityiskohdiltaan epäselväksi eikä vaihtoehtoisia syttymissyitä voitu sulkea kokonaan pois. Syytetyn syyllisyydestä jäi varteenotettava epäilys. Linkki YLE:n artikkeliin: https://yle.fi/a/74-20047239

8 CommentsKommentoi Facebookissa

Ei kyllä kiinnosta Kalajoki enään.

Ainutlaatuinen näkökulma maiseman muutokseen....kyllä nuita hyrryköitä ei kukaan halua nähdä.

Surullisen rumaa maisemaa! Ei houkuttele.

View more comments

Keuruun kaupunginvaltuusto hyväksy 8.9. Lehmikorven tuulivoimaosayleiskaavan, joka mahdollistaa 12 tuulivoimalan rakentamisen Virtain ja Ähtärin rajamaille noin 2007 hehtaarin alueelle. Päätös syntyi kahdesti äänestäen. Ehdotus kaavan palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi kaatui äänin 23-4 ja ehdotus kaavoituksen keskeyttämisestä äänin 23-3 yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää.

Uudessa valmistelussa olisi muutosehdotuksen mukaan voitu selvittää tuulivoimayhtiö Pohjan Voiman taloudellisen aseman ja toimintamallin sekä maanvuokra- ja kaavoitussopimuksissa olevat, kuntalaisten edun vastaiset sudenkuopat, sekä ympäristöselvitysten puutteet.

Linkki Suur-Keuruun artikkeliin: www.suurkeuruu.fi/uutiset/art-2000011480702.html

Kari Pajarinen kommentoi päätöstä tuoreeltaan kysymällä, halutaanko testata valmistelussa tapatuneiden virheiden vaikutuksia, jotka näkyvät puolen vuosisadan viiveellä. Tuulivoiman tarve ei oikeuta hutilointiin. Varovaisuusperiaate velvoittaa punnitsemaan vaikutukset pitkällä aikavälillä, ei vain rakentamishetkellä.

Lue Kari Pajarisen kirjoitus, jossa hän esittää aiheellisia kysymyksiä, jotka jokaisen kunnan päättäjän tulisi esittää itselleen ennen tuulivoimapäätöstä. Linkki Kari Pajarisen kirjoitukseen: www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/art-2000011481550.html
... Lue lisääNäytä vähemmän

Keuruun kaupunginvaltuusto hyväksy 8.9. Lehmikorven tuulivoimaosayleiskaavan, joka mahdollistaa 12 tuulivoimalan rakentamisen Virtain ja Ähtärin rajamaille noin 2007 hehtaarin alueelle. Päätös syntyi kahdesti äänestäen. Ehdotus kaavan palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi kaatui äänin 23-4 ja ehdotus kaavoituksen keskeyttämisestä äänin 23-3 yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää. 

Uudessa valmistelussa olisi muutosehdotuksen mukaan voitu selvittää tuulivoimayhtiö Pohjan Voiman taloudellisen aseman ja toimintamallin sekä maanvuokra- ja kaavoitussopimuksissa olevat, kuntalaisten edun vastaiset sudenkuopat, sekä ympäristöselvitysten puutteet. 

Linkki Suur-Keuruun artikkeliin: https://www.suurkeuruu.fi/uutiset/art-2000011480702.html

Kari Pajarinen kommentoi päätöstä tuoreeltaan kysymällä, halutaanko testata valmistelussa tapatuneiden virheiden vaikutuksia, jotka näkyvät puolen vuosisadan viiveellä. Tuulivoiman tarve ei oikeuta hutilointiin. Varovaisuusperiaate velvoittaa punnitsemaan vaikutukset pitkällä aikavälillä, ei vain rakentamishetkellä. 

Lue Kari Pajarisen kirjoitus, jossa hän esittää aiheellisia kysymyksiä, jotka jokaisen kunnan päättäjän tulisi esittää itselleen ennen tuulivoimapäätöstä. Linkki Kari Pajarisen kirjoitukseen: https://www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/art-2000011481550.html

2 CommentsKommentoi Facebookissa

Ja alueen maanomistajat vastustavat hanketta asukaskyselyn mukaan 100%, muutenkin kannatettiin selkeästi vaihtoehtoa 0 (hanketta ei toteuteta) ... Ei ole kyselyillä näemmä mitään vaikutusta, toivottavasti Kangasniemellä valtuusto toimii toisin.

Anatomian laitoksella pitää kiirettä kun näiden päättäjien pääkopat tutkitaan perusteellisesti heidän kuoleman jälkeen, että missä kohtaa biitti on mennyt poikittain?