Aurinko- ja tuulivoima ovat tehottomimmat energiatuotantomuodot hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Näiden energiamuotojen tukeminen aiheuttaa uhkaa sähköverkon toiminnalle, vääristää markkinatilannetta ja tosiasiassa estää co2-päästöjen tehokkaan vähentämisen. PK-yrityksille sähkölaskun loppusumman nousu on aiheuttanut ongelmia. Raportin mukaan tukien vaikutus Euroopan kilpailukykyyn on haitallinen.
Sitran toimeksiannosta tehdyn tutkimuksen tekivät Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkijat Satu Viljainen ja Kalevi Yliheiko. Loppuraportti ”Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla” löytyy täältä.
Johtopäätöksiä loppuraportista:
1. Tuuli- ja aurinkoenergian tukeminen on vain lisännyt päästöjä. Uusiutuvien energioiden tuuli- ja sähköenergian tukimuodot syöttötariffit ovat nostaneet sähkön kuluttajahintoja ja toisaalta niiden vaikutukset päästöjen vähentämiseen ovat olleet päinvastaiset – päästöt ovat vain lisääntyneet.
2. Tukemisen seurauksena on ollut, että teollisuuden kilpailukyky heikentyy. Pieni ja keskisuuri teollisuus ei ole välttynyt suurilta sähkön hinnankorotuksilta, mikä on heikentänyt sen kansainvälistä hintakilpailukykyä merkittävästi.
3. Tuuli- ja aurinkoenergian tukimuodot rapauttavat perusenergian tuotantoa. Tuuli-ja aurinkoenergian tulonmuodostus ei riipu markkinahinnasta vaan tuen suuruudesta, jolloin tuottajat voivat myydä tuottamansa sähkön vaikka ilmaiseksi. Nollahinnalla markkinoille tuleva tukiehtoinen tuotanto laskee sähkön markkinahintaa kannattavuusrajan alapuolelle. Markkinaehtoisesti toimiville sähköntuottajille markkinahinnan lasku tarkoittaa kannattavuuden heikkenemistä ja seurauksena on tuotantokoneistojen rappeutuminen.
4. Myös muita energiamuotoja joudutaan tukemaan. Tuuli- ja aurinkoenergian satunnaisesti vaihteleva tuotanto tarvitsee rinnalleen lähes saman määrän perinteistä sähköntuotantokapasiteettia, joka on aina varmuudella käytettävissä, mutta suuren osan ajasta kuitenkin tarpeetonta. Tämä on johtanut myös perinteisen tuotannon tuen tarpeeseen (ns. kapasiteettimaksut yms.).
5. Tarvitaan kaksinkertainen määrä kapasiteettia säätö- ja varavoimaksi. Pahimmillaan tuloksena on edelleen kallis kaksinkertainen sähköjärjestelmä, jonka päästöt eivät ole vähentyneet, mutta jonka käyttövarmuus on heikentynyt, koska tuotannon satunnaisvaihtelut ovat tehneet järjestelmän tasapainottamisesta entistä hankalampaa.
6. Uusiutuvien tuki romahduttaa sähkömarkkinat. Markkinoiden kokoon nähden pieni määrä tukiehtoista tuotantoa ei vielä oleellisesti häiritse sähkömarkkinoiden toimintaa, mutta tukiehtoisen tuotannon määrän kasvaessa riittävän suureksi markkinat romahtavat.
7. Sähkön kuluttajahinnat nousevat. Tavallisille sähkönkuluttajille markkinahinnan lasku ei merkitse edullisempaa sähköä, sillä sähköntuotannon kokonaiskustannukset katetaan käyttäjiltä kerättäviltä erillisillä maksuilla so. veroilla.
8. Tuuli- ja aurinkoenergia ovat tehottomia ja kalliita energiamuotoja vähentämään CO2-päästöjä. Kun verrataan eri energiamuotojen tehokkuutta vähentää CO2-päätöjä korvaamalla hiilivoimaa ja toisaalta niiden hintaa, tehokkain on moderni kaasuturbiinivoimala. Tehottomimmat ovat aurinkoenergia ja tuulivoima.
9. Sähköverkot romahtavat. Satunnainen ja hajautettu tuuli- ja aurinkovoima asettavat sähköverkot suurelle koetukselle ja niitä on rakennettava lisää. Saksa on joutunut investoimaan 40 miljardia eurolla sähköverkkoihin.
10. Tuuli- ja aurinkovoima eivät työllistä eivätkä luo työpaikkoja . Myöskään uusien ”vihreiden” työpaikkojen synnyn osalta tukipolitiikka ei useinkaan näytä tuottaneen toivottua tulosta. Esimerkiksi Saksassa, jossa energiakäänteen myötä uusiutuvan energian lisäys on ollut nopeinta, nettovaikutus kansantalouden työpaikkoihin on arvioitu nollaksi ja hyvinvointivaikutukset negatiivisiksi tuettujen työpaikkojen korvatessa markkinaehtoisia työpaikkoja.
11. Tuotekehitys on tukien vuoksi pysähtynyt. Kun yhtä energiamuotoa tuetaan voimakkaasti, muut tuotantomuodot kuihtuvat ja siirtyvät samalla alalle. Innovatiivisuus häviää eikä yrityksillä ole motivaatiota kehittää itseään. Ei synny uutta teknologiaa eikä työllisyyttä. On vain tukien lihottama yksi tuotantomuoto, joka pärjää, vaikka ei kehittyisi.
Suomen tuulivoimatuen piiriin pääsee nykypäätöksillä nimellisteholtaan 2500 MW, eli noin 850 kpl, tuulivoimalaa. Kataisen hallituksen tavoitteena oli 5000 MW:n rakentaminen Suomeen. Suunnitteilla on jo noin 11 000 MW. Olisiko Suomella aika ottaa opiksi, perustaa energiapolitiikkansa tutkimustuloksiin ja tehdä oma ”energiwende” lopettamalla haitallinen tuulivoimatuki?
Janne Salonen,
Kemiönsaari
