Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n kirjoitus Warkauden lehdessä:
Miksi juuri tuulivoima herättää eniten tunteita ja vastustusta, kysytään pääkirjoituksessa 14.3. Oikeasti olisikin hyödyllisempää pohtia, miksi tuulivoimaa vastustetaan, kuin tuomita omien elinolosuhteiden puolustaminen pelkäksi NIMBY-ilmiöksi.
Tuulivoiman valtavan tilantarpeen vuoksi sen haitat leviävät paljon laajemmalle kuin muissa sähköntuotantotavoissa. Tuulivoimaa sijoitetaan yleensä alueille, joilla ei ole ennestään teollista toimintaa, ja usein luontoympäristöön.
Kunnilla on laaja valta päättää hankkeiden sijoittamisesta alueelleen ja kiinteistöverojen vuoksi myös suuri taloudellinen intressi kaavoittaa alueita tuulivoimalle. Valtakunnan tason koordinointia ei juuri ole, ja toiminnan valvonta on olematonta. Tuulivoimahan ei ole yleisen ympäristölupasääntelyn piirissä, kuten muut vastaavia vaikutuksia aiheuttavat teolliset toiminnat.
Tuulivoima-alan ja kuntien intresseihin painottuva suunnittelujärjestelmä tarkoittaa sitä, että kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa elinympäristönsä muutoksiin jäävät helposti pelkiksi muodollisuuksiksi. Tuulivoimapäätöksissä syntyy lähes aina asetelma, jossa toisella puolella ovat tuulivoimayhtiö ja kunta, ja toisella puolella paikalliset asukkaat. Hankkeita viedään eteenpäin asukkaiden näkemyksistä välittämättä.
Tuulivoimarakentamiseen sovelletaan yleistä lainsäädäntöä, erityissäädöksiä ei juuri ole. Tuulivoimamelulle on kyllä omat melurajat, mutta niiden noudattamista ei toiminnan aikana valvota. Valvontahan olisi mahdollista vain ympäristölupamääräyksillä.
Lain mukaan tuulivoimahankkeiden ympäristövaikutukset pitää kyllä selvittää, mutta merkittävienkään haittojen aiheuttamista ei ole suoraan laissa kielletty. Siksi selvityksissä esille tulleista haitoista huolimatta hankkeet yleensä etenevät. Siinä vaiheessa, kun voimalat on jo rakennettu, haitoille ei voida enää juuri mitään. Sen takia lähellä asuvien ainoaksi keinoksi jää vastustaa hankkeiden toteutumista.
Mutta suuri merkitys on myös sillä, miten tuulivoimaa tässä maassa edistetään. Tuulivoimapuheessa korostetaan yleensä hyötyjä ja vähätellään haittoja. Asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, mistä tuotantoalueiden nimittäminen ”puistoiksi” on oiva esimerkki. Melun sijaan puhutaan vähättelevästi ”äänivaikutuksista”, ja tuulivoiman haittojakin nimitetään usein vain ”asukkaiden kokemiksi huoliksi”.
Tuulivoiman paikallista hyväksyntää pidetään kyllä tärkeänä, mutta sitä yritetään kohentaa ”jakamalla ihmisille oikeaa tietoa”. Ainoa kestävä tapa kuitenkin olisi haittojen avoin tunnustaminen ja ryhtyminen tehokkaisiin toimenpiteisiin niiden ehkäisemiseksi.
Paremmalla sääntelyllä ainakin osaa tuulivoiman haitoista olisi mahdollista lieventää, jos vain tahtoa olisi. Valitettavasti sitä tahtoa ei vain tunnu maastamme juuri löytyvän.
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry
Tykkää meistä facebookissa: https://www.facebook.com/profile.php?id=100080395790841
Seuraa meitä viestipalvelu X:ssä: https://x.com/TuulivoimaR