Hallitusohjelmaan kirjattu tuulivoiman etäisyyssääntöjen määrittely ja käyttöönotto ei toteudu puoliväliriihen päätöksessä. Ehdotettu etäisyyssääntely on lisäksi perustuslain näkökulmasta kestämätön. Se rikkoo Suomen perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta ja omaisuudensuojaa, ja on ympäristöperusoikeuden vastainen. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti etäisyyssääntelyn tulee koskea samalla tavalla kaikkia tuulivoimahankkeita.
Hallitusohjelmakirjauksen mukaan hallitus toteuttaa tuulivoiman kansallisten etäisyyssääntöjen määrittelyn ja käyttöönoton. Hallituksen puoliväliriihessä tuulivoiman etäisyyssääntelystä päätettiin seuraavaa:
”Jos tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava ei sijoitus maakuntakaavassa osoitetulle tuulivoimaloiden alueelle, tuulivoimala on sijoitettava vähintään kahdeksan kertaa tuulivoimalan kokonaiskorkeuden etäisyydelle olemassa olevista asuinrakennuksista ja rakentamisluvan saaneista asuinrakennuspaikoista sekä kaavassa osoitetuista asuinalueista ja asuinrakennuspaikoista.
Lisäksi otetaan käyttöön suostumusmenettely, jossa tuulivoimaosayleiskaavan vähimmäisetäisyyttä ei sovelleta, jos kaikki ne maanomistajat, joiden kiinteistö sijaitsee em. etäisyyttä lähempänä suunnitelluista tuulivoimaloista, antavat tähän suostumuksensa.
Lausuntopalautteen pohjalta esitystä arvioidaan vielä siten, että tarvittava sähköntuotannon lisäys Suomeen ei esty.”
Mikäli esitys toteutuu ehdotetussa tai myöhemmin ”arvioidussa” sitäkin suppeammassa muodossa, se tarkoittaa hallitusohjelmaan otetun kirjauksen jäämistä suurimmalta osaltaan toteutumatta, sanoo Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n puheenjohtaja Sari Murto.
Etäisyyssääntelyä sovellettaisiin vain pienimpiin, maakunnan päätöksestä riippuen enintään 7-9 voimalan hankkeisiin, jotka eivät edellytä maakuntakaavan aluevarausta. Niiden kohdalla edellytettäisiin käytännössä 2-3 km etäisyyttä asuinrakennuksista.
Valtaosa suunniteltavista tuulivoimahankkeista ja kaikki suurimmat hankkeet jäisivät etäisyyssääntelyn ulkopuolelle. Se tarkoittaa sitä, että kymmenien, enimmillään satojen yli 300-metristen tuulivoimaloiden muodostamia tuulivoimakeskittymiä voitaisiin edelleen sijoittaa melumallinnusten osoittamalle, jopa alle 800 metrin etäisyydelle ihmisten kodeista.
Puoliväliriihen päätöksessä puhutaan lisäksi vain asuinrakennuksista ja rakennusluvan saaneista asuinrakennuspaikoista, joten sääntelyn ulkopuolelle jäänevät myös muut asumiseen soveltuvat kiinteistöt, ja on epäselvää, koskeeko sääntely myös vapaa-ajan asumiseen tarkoitettuja kiinteistöjä ja vapaa-ajanasuinalueita.
Ehdotetussa muodossa tuulivoiman etäisyyssääntely on perustuslain näkökulmasta kestämätön, sanoo Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n luvitusasiantuntija Riitta Lindgren. Jos suojaetäisyyksissä on huomattavia eroja riippuen maakuntakaavamerkinnöistä, syntyy epäselvä ja epäoikeudenmukainen tilanne, jossa kansalaisten oikeusturva vaihtelee ilman hyväksyttävää syytä.
Ehdotetussa muodossa etäisyyssääntely rikkoo Suomen perustuslaissa säädettyä kansalaisten yhdenvertaisuutta ja omaisuudensuojaa. Kaikilla Suomen kansalaisilla tulee olla yhtäläinen oikeus terveelliseen elinympäristöön, ja samanlainen yksityiselämän suoja ja kotirauhan turva. Yhdenvertaisuusperiaatteen näin vahva rikkominen edellyttäisi erityisen vahvan yleisen edun vaatimusta, joka ei nykytilanteessa täyty.
Ehdotettu sääntely rikkoo myös peruslain mukaista ympäristöperusoikeutta. Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä tulisi kuulua kaikille tuulivoimantuottajille yhtäläisellä tavalla maakuntakaavamerkinnän olemassaolosta tai puuttumisesta huolimatta, ja tulisi toteutua samalla tavalla kaikissa tuulivoimapäätöksissä. Erityisen kriittiseksi perustuslain kannalta tällaisen sääntelyn tekee se, että ympäristöllisten vaatimusten lievennykset koskisivat nimenomaan kaikkein suurimpia tuulivoimahankkeita, eli juuri niitä hankkeita, joiden aiheuttamat ympäristöhaitat ovat suurimpia ja laajimmalle levittäytyviä.
Perusoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi ehdotettua etäisyyssääntelyä onkin täydennettävä siten, että se koskee samalla tavalla kaikkia tuulivoimahankkeita, myös maakuntakaava-alueille sijoittuvia.
Luonnolle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi tarvitaan myös lisää ja parempaa sääntelyä.
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry
Linkki lehdistötiedotteeseen: https://www.epressi.com/tiedotteet/talous/ehdotetussa-muodossa-tuulivoiman-etaisyyssaantely-ei-toteuta-hallitusohjelmaa-ja-on-suomen-perustuslain-nakokulmasta-kestamaton.html
Tykkää meistä facebookissa: https://www.facebook.com/profile.php?id=100080395790841
Seuraa meitä viestipalvelu X:ssä: https://x.com/TuulivoimaR