Venäjän Ukrainassa käymä sota on muuttanut itäisen Suomen merkitystä ja asemaa monella tavalla, ja seurannaisvaikutukset ovat tuntuneet erityisesti raja-alueilla. Itä-Suomen ohjelmalla pyritään löytämään keinoja itäisen Suomen elinvoiman ja uudistumisen vahvistamiseen.
Uusiutuvan energian, erityisesti tuulivoiman edistämistä on nostettu yleisessä keskustelussa esille keinona Itä-Suomen tilanteen helpottamiseen, ja tässäkin ohjelmassa se on nostettu aivan toimenpidelistan kärkeen. Tuulivoimaa ei kuitenkaan voida koskaan rakentaa kaikkialle ja kaikkiin kuntiin, joten siitä ei löydy patenttiratkaisua Itä-Suomen kuntien talousongelmiinkaan.
Puolustusvoimien lakisääteinen aluevalvontatehtävä ja sen vaatimukset erityisesti Venäjän toiminnan seuraamiseksi ovat yksi merkittävistä tuulivoimarakentamisen estävistä syistä etäisimmässä Suomessa. Tuulivoimakeskustelussa Puolustusvoimien tarpeet esitetään usein tuulivoimarakentamisen esteenä, vaikka ensisijaisesti kysymys on maamme turvallisuudesta. Suomella on pitkä yhteinen maaraja hyökkäyssotaa toisen naapurimaansa kanssa käyvän arvaamattoman valtion kanssa, ja maan turvallisuuden tulee aina olla etusijalla tuulivoiman rakentamismahdollisuuksiin nähden.
Itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen edistämistä koskevan raportin suositusten mukaisesti Itä-Suomeen voitaisiin perustaa 1-3 kompensaatioaluetta. Ajatuksena on, että tuulivoima-alalta perittävät kompensaatiomaksut kattaisivat Puolustusvoimille aiheutuvat kustannukset joko kokonaan tai osittain. Koska kompensaatiomaksuja kerättäisiin vasta jälkeenpäin, Puolustusvoimien hankintojen toteuttamiseksi tarvittaisiin valtion ”siltarahoitusta”. Tällaiseen menettelyyn sisältyy merkittävä riski näiden kustannusten jäämisestä valtion kannettaviksi. Kustannuksia ei saateta saada takaisin esimerkiksi siitä syystä, että kompensaatioalueille kaavaillut tuulivoimahankkeet eivät lopulta toteudu, tai kompensaatiomaksuja ei muusta syystä kerry riittävästi. Näin syntyvää tilannetta on pidettävä välillisenä tuulivoimatukena.
Ennen kuin kompensaatioalueiden perustamisesta voidaan päättää, on tehtävä sitova päätös siitä, että kaikki Puolustusvoimille tuulivoiman Itä-Suomeen rakentamisesta aiheutuvat kustannukset peritään tuulivoiman tuottajilta, eikä niitä rahoiteta osaksikaan valtion varoista. Parasta olisi, että kaikki tuulivoima-alan yritykset vastaisivat näistä kustannuksista yhteisvastuullisesti. Varmin keino olisi vaatia tuulivoima-alan yrityksiltä etukäteen riittävät takuut myöhemmin kertyvien kompensaatiomaksujen vakuudeksi. Sillä tavalla ehkäistään vaara kompensaatiomaksujen jäämisestä riittämättömiksi esimerkiksi siitä syystä, että hankkeet kompensaatioalueella jäävät lopulta toteutumatta, koska niiden toteuttaminen tulisi kompensaatiomaksujen vuoksi yhtiöille kalliimmaksi kuin hankkeiden toteuttaminen kompensaatioalueiden ulkopuolella.
Tuulivoimahankkeiden sijoittamisesta päättävät niiden sijaintikunnat. Kunnilla on kaavoitusmonopolinsa turvain oikeus kaavoittaa alueita tuulivoimalle tai jättää alueet kaavoittamatta. Tuulivoimakaavoituksessa on otettava huomioon monia muitakin tekijöitä ja rajoituksia kuin Puolustusvoimien hyväksyntä. Kompensaatioalueista ei saa muodostua kunnille vapaaehtoista pakkoa kaavoittaa alueita tuulivoimalle.
Tuulivoiman hyödyt ja haitat jakautuvat epätasaisesti maan eri alueiden, kansalaisten ja kuntien välille. Toiset kunnat saattavat saada suuriakin taloudellisia hyötyjä tuulivoimasta, kaikkiin kuntiin tuulivoiman rakentaminen ei ole mahdollista. Suunniteltavat kompensaatioalueet lisäisivät entisestään eriarvosuutta kuntien välillä ja kansalaisten hyvinvointieroja. Kompensaatioalueilla ei voida korjata kuntien välisiä eroja edes Itä-Suomen kuntien välillä. Tuulivoimaa ei voida rakentaa kaikkialle ja kaikkiin kuntiin. Useat kunnat jäisivät ilman tuulivoimatuloja, vaikka kompensaatioalueet perustettaisiinkin.
Kuntien välisten taloudellisten erojen korjaamiseen tuleekin löytää muita keinoja kuin tuulivoima. Parhaiten se onnistuisi valtionosuusjärjestelmää kehittämällä, koska vaille tuulivoimatuloja jäävien kuntien tilanne on joka tapauksessa järjestettävä jollakin tavalla. Tuulivoimaloiden kiinteistöverojen jäämisestä kokonaan sijaintikuntaan tulee luopua, ja tuulivoimaloiden kiinteistöverot tulee huomioida verotuloihin perustuvassa valtionosuuden tasauksessa samalla tavalla kuin muutkin kunnan saamat kiinteistöverotulot. Puolet jäisi edelleen kannusteeksi sijaintikunnalle, mutta valtionosuudet kohdentuisivat silloin paremmin todelliseen tarpeeseen.
Muiden energiantuotantomuotojen, kuten aurinkovoiman ja pienydinvoiman mahdollisuudet Itä-Suomessa jäävät aivan liian vähälle huomiolle.
Tuulivoima-kansaisyhdistys ry
