Jori Kanerva, Tuulentuoma.fi: Maanomistajat jumissa maanvuokrasopimuksissa (lyhennelmä).
Maanvuokrasopimuksilla maanomistajat antavat omistamansa hankealueen maat tuulivoimayhtiöiden käyttöön käytännössä ilman mitään rajoitteita 50 vuoden ajaksi. Huomionarvoista on kuitenkin, että vuokralaisella on oikeus sanoa sopimus irti koska vaan, mutta vuokranantajalla ei tällaista oikeutta ole tosiasiallisesti ollenkaan.
Maanomistajalle tilanne on ainakin alussa kutkuttava. Tarjottu raha vähintään kaksinkertaistaa metsätilan tuotot. Ja lisää rahaa pukkaa, jos voimala sijoitetaan juuri oman kiinteistön alueelle. Totuus saattaa kuitenkin valjeta myöhemmin ja olla hieman toisenlainen. Kun hanke tulee julkiseksi, alkaa aito keskustelu tuulivoima-alueiden hyödyistä ja haitoista. Siinä vaiheessa aletaan lukea sopimusta tarkemmin. Mihin tulikaan laitettua nimi? Miksi kukaan ei tuonut esille haittoja ja sopimukseen liittyviä riskejä jo sopimuksentekovaiheessa?
Tuulivoiman maanvuokrasopimukset ovat kauppatavaraa. Sopimuksissa ei ole minkäänlaisia rajoituksia sopimusten siirrolle kolmannelle osapuolelle. Alalle on tyypillistä, että vastuut myydään pienelle hankeyhtiölle, joka toimii lainarahalla niin kauan kuin se omistajille ja rahoittajille sopii. Omistajuus ei ole tässä ratkaisevaa, vaan minkälaiset osakas- ja rahoitussopimukset osapuolet ovat keskenään tehneet. Hankeyhtiöitä ja maanvuokrasopimuksia myydään sitten eniten maksavalle, todennäköisesti useamman kerran vuokra-aikana.
Tuulivoimayhtiöt saavat sopimuksella vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa kaiken tuulivoiman vaatiman infrastruktuurin haluamallaan tavalla. Tämä kattaa tuulivoimaloiden paikat, kaapelikäytävät, tiet, sähkönsiirtolinjat, muuntoasemat sekä muut rakennelmat. Suunnitelmat liitetään maanvuokrasopimukseen ilmoitusmenettelyllä, jolloin ilmoituksista tulee osa sopimusta. Ilmoitusmenettelyllä hoidetaan myös aikataulu- ja muut asiat, jotka saattavat vaikuttaa maksujen sisältöön tai aikatauluun.
Ennallistaminen on sopimuksissa mielenkiintoinen kohta. Periaatteessa ennallistamisesta luvataan huolehtia, mutta … Vain maanpäälliset rakennelmat puretaan. Tuulivoimaloiden ja rakennusten perustukset vain peitetään ja maisemoidaan. Niitä ei poisteta. Tiet ja nosto- ja huoltoalueet jäävät ”vuokralaisen käyttöön”. Eli niitä ei ennallisteta. Myös kaapelit ja sähkönsiirtolinjat jäävät paikoilleen.
Perustukset jäävät yksisellitteisesti paikoilleen tai ne luvataan poistaa, jos ”viranomainen niin määrää”. Huomionarvoista on, että aina pyritään tekemään vain minimi. Minkäänlaista standardia ei ennallistamiseen ole toisin kuin Saksassa.
Ennallistamiseen luvataan antaa vakuudet, jotka ovat liian pieniä. Vakuudet annetaan vain niille maanomistajille, joiden alueilla tuulivoimaloiden perustukset ovat. Hassua on myös se, että luonto pilataan vuosina 1-2, mutta vakuuksia maksetaan erissä niin, että valtaosa vakuusrahoista saadaan vasta 10-25 vuoden päästä.
Jos lainsäädäntö tai sen tulkinta tiukentuu tulevien vuosien aikana, joko tuulivoimayhtiö, maanomistaja tai viime kädessä kunta on liemessä. Pahimmassa tapauksessa hankeyhtiö myydään ja uusi omistaja laittaa sen konkurssiin. Maanomistaja toteaa, että omat rahkeet eivät riitä perustusten purkamiseen. Kunta huudetaan apuun hoitamaan siivoustyö ja maksamaan perustusten ja asennuskenttien purku. Kunnan tulisikin edellyttää ennallistamiseen ennakkoon annettavaa likvidiä vakuutta. Eihän pankkikaan anna lainaa niin, että vakuus asetetaan vasta 25 vuoden päästä.
Sopimuksen allekirjoittaneet maanomistajat ovat täydellisen jumissa tuulivoimasopimustensa kanssa. He eivät pääse sopimuksesta eroon, vaikka katuisivat. Heillä ei ole myöskään mitään neuvottelukorttia enää. Samaan aikaan he eivät tiedä, toteutuuko tuulivoimahanke ylipäänsä ollenkaan. He ovat löysässä hirressä, jossa narun toisessa päässä on milloin hankeyhtiö, milloin kunta …
Linkki, josta kirjoitus on luettavissa kokonaisuudessaan: https://tuulentuoma.fi/2024/10/31/maanomistajat-jumissa-tuulivoimasopimuksissa/
