Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n kirjoitus Salon Seudun Sanomissa 11.9.2024:
SSS kirjoitti 5.9., että viisi Huso-Pöylän tuulivoimaloiden rakennusluvista kumoutui hallinto-oikeudessa kaavoituksen jälkeen alueelle muodostuneen susireviirin vuoksi. 6.9. lehti kertoi, että tuulivoimayhtiö aikoo valittaa rakennuslupien kumoamisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja hakee voimaloille myös uudet rakennusluvat.
Oikeus totesi päätöksessään, että susille aiheutuvia kiellettyjä vaikutuksia ei voitu esitettyjen selvitysten perusteella poissulkea. Yhtiö kertoo tekevänsä lisää selvityksiä ja esittävänsä ne uusien lupahakemustensa yhteydessä. Uusista selvityksestä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, jos niillä ei ole vaikutusta hankkeen toteuttamiseen. Yhtiö kertoo toteuttavansa hankkeen joka tapauksessa, ja vetoaa lainvoimaiseen kaavaan.
Huso-Pöylän tuulivoimaloita suunnitellaan maakuntakaavan mukaiselle luonnon ydinalueelle tärkeän ekologisen yhteyden läheisyyteen. Luonnonvarakeskuksen viime talvena julkaiseman tutkimuskatsauksen mukaan useat eläinlajit väistävät tuulivoimaloita jopa kilometrien päähän. Varsinkin tiheämmin asutuilla seuduilla tuulivoimaloiden sijoittaminen susien elinalueille saattaa lisätä niiden hakeutumista ihmisten läheisyyteen.
Tällaisilla alueilla tuulivoimarakentamisessa olisikin syytä ottaa aikalisä. Lisää kotimaista tutkimustietoa on tulossa viime vuonna käynnistetystä viisivuotisesta seurantatutkimuksesta. Siinä selvitetään tuulivoiman vaikutuksia kolmeen direktiivilajiin, joista yksi on susi.
Tuulivoima-alalla on yleistynyt käytäntö, jossa tuulivoimaloille haetaan useita päällekkäisiä rakennuslupia. Menettelyn tarkoituksena lienee varmistaa, että ainakin joillain rakennusluvilla päästään rakentamaan. Tässäkin tapauksessa tuulivoimayhtiö kertoo hakevansa Huso-Pöylän voimaloille jo kolmannet rakennusluvat, vaikka osa ensimmäisistä ja toisista luvista on vielä voimassa, ja viimeksi kumotuista luvista on menossa valitusprosessi.
On yleistä, että tuulivoimaloiden koko kasvaa hankkeen suunnittelun aikana, ja rakennettavat voimalat ovat suurempia kuin ne, joille vaikutusselvitykset kaavoituksen yhteydessä tehtiin. Useiden rakennuslupien hakeminen saman kaavan pohjalta antaa mahdollisuuden kaavamääräysten kiertämiseen. Lakia tulisikin korjata niin, ettei päällekkäisten rakennuslupien hyödyntäminen ole enää mahdollista.
Tuulivoima-ala on vaatinut, että voimaloiden rakennusluvista valittaminen tulisi kokonaan kieltää. Kansalaisten valitusoikeus on kuitenkin viimeinen keino varmistaa rakennuslupien lainmukaisuus. Ilman sitä kukaan ei valvo, että rakennusluvat ovat lain ja kaavan mukaisia. Valitusoikeutta tulisi pikemminkin laajentaa. Puheena olevassakin tapauksessa kolme rakennuslupaa jäi voimaan vain siitä syystä, että niiden lainvastaisuutta ei voitu oikeudessa todeta, koska kenelläkään ei ollut päätöksistä valitusoikeutta.
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry
Linkki kirjoitukseen: https://www.sss.fi/2024/09/tuulivoimayhtiot-kikkailevat-rakennusluvilla-asukkaiden-oikeusturva-vaarassa/