Kaavoitusta koskevassa mielipiteessä esiin tullut rauhoitetun kasvin esiintymä keskeytti tuulivoimakaavoituksen. Kasvin hävittämiselle tai siirtämiselle tarvitaan ely-keskuksen lupa.

20.9.2024

Etelä-Suomen Sanomat 20.9.2024: Orimattilan Kuivanolle suunniteltava tuulivoimahanke ei ole edennyt kevään jälkeen, koska rakennusalueella kasvaa rauhoitettu kasvi, valkolehdokki. ABO Energy odottaa Hämeen ely-keskukselta lupaa siirtää tai hävittää alueen alle jäävät valkolehdokit, jotta kaavoitus voisi edetä ja tuulivoimaloille voitaisiin myöntää rakennusluvat. Yhtiön mukaan valkolehdokkia on tavattu yhden voimalan alueella.

Hankealue on 6,6 km2 (660 ha) suunnitellaan kolmea kokonaiskorkeudeltaan 270 metristä voimalaa, joissa lavan pituus on 90 metriä.

Vielä keväällä kaavoituksen odotettiin etenevän alkukesän aikana valtuuston käsittelyyn. Osayleiskaavasta jätettyjen huomautusten joukossa oli kuitenkin huomio valkolehdokkiesiintymästä, joka vaatii viranomaisen lupaa kaavoittamisen jatkamiselle. Jos ely-keskuksen päätös tulee ajoissa, voi kaava edetä käsittelyyn aikaisintaan marraskuussa.

Valkolehdokki on monivuotinen kämmeköihin kuuluva ruoho. Se on Suomen lajitietokeskuksen mukaan rauhoitettu koko Suomessa ja paikallisesti Suomen pohjois- ja koillisosissa uhanalainen. Linkki Etelä-Suomen Sanomien artikkeliin: https://www.ess.fi/paikalliset/7848119

Tässä tapauksessa asiaan tartuttiin kuntalaisen mielipiteessä esitetyn huomion perusteella. Ilman kuntalaisten valppautta suojellun kasvilajin esiintymä olisi todennäköisesti huomaamatta tuhoutunut tuulivoimaloiden rakentamisen yhteydessä.

Paikallisilla asukkailla on yleensä suunniteltavan tuulivoima-alueen luontoarvoista sellaista tietoa, jota päättäjiltä puuttuu, ja jota hanketta suunnitteleva yhtiökään ei omissa selvityksissään mielellään esiin tuo. Siksi kuntalaisten osallistuminen kaavoitukseen ja mielipiteiden esittäminen on tärkeää, vaikka vaikuttamismahdollisuudet tuulivoimakaavoitukseen tuntuisivatkin heikoilta.

Laki velvoittaa päättäjiä ottamaan rauhoitetut lajit kaavoituksessa huomioon:

Luonnonsuojelulain 74 §:n mukaan rauhoitettua kasvia ei sää poimia, kerätä, ottaa juurineen tai hävittää. Lain 76 §:n mukaan viranomaisten tulee ottaa uhanalaiset lajit huomioon lupaharkinnassa tai kaavoitusta koskevassa päätöksenteossa noudattaen mitä muussa lainsäädännössä luontoarvojen turvaamisesta on erikseen säädetty. Maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon mm. ympäristöhaittojen vähentäminen ja luonnonarvojen vaaliminen. Luonnonsuojelulain 83 §:n mukaan ely-keskus voi myöntää luvan poiketa em. määräyksistä, jos siitä ei ole haittaa eliölajin suotuisan suojelutason säilyttämiselle tai saavuttamiselle.

Linkki maankäyttö- ja rakennuslakiin (1.1.2025 alkaen alueidenkäyttölaki): https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Linkki luonnonsuojelulakiin: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2023/20230009