Mikäli Sitran v 2021 sähköistämisraportin tavoitteet toteutuvat Suomeen rakennetaan seuraavan 20 vuoden aikana 30000 tuulivoimalaa, jotka sitten uusitaan aina 20 v välein. Nämä vaativat arviolta 30000 km 50 m leveää 110 kV siirtoverkkoa (ja lisäksi kantaverkkomuutoksia). Mikäli tuulivoimaoperaattorit (ja Fingrid) saavat tahtonsa läpi niin nämä verkot toteutetaan ilmajohtoina ja aikanaan Valtioneuvoston päätöksellä metsänomistajilta pakkolunastetaan 150000 hehtaaria metsää (plus kantaverkkomuutosten tarvitsema ala) nimelliseen hintaan.
Lunastuslain 4 § mukaan ”Lunastaa saadaan, kun yleinen tarve sitä vaatii. Lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla taikka jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty.” Pyrin tässä osoittamaan, että pakkolunastuksiin ei yleisesti ottaen ole laillista perustetta eikä Valtioneuvoston siten tulisi myöntää niihin Lunastuslain 5 § mukaista lupaa (toisin kuin esimerkiksi KHO 3162/2015 päätöksessä katsottiin).
Energiavirasto on julkaissut luettelonsa Sähköverkkokomponenttien yksikköhinnat v 2016 – 2023. Taulukon mukaisesti Ilmajohdon kustannukset ovat noin 270000 euroa / km. Saman taulukon mukaan (tavallisen ja vaikean olosuhteen keskiarvolla laskettuna) Maakaapeliverkon kustannukset ovat 470000 euroa eli 200000 euroa korkeammat. Tämä 200000 euroa on 5 MW voimalan tapauksessa n. 3 % tuulivoimalan rakennuskustannuksista, joten kokonaiskustannusten kannalta kyse ei ole tuulivoimaoperaattorille erityisen merkityksellinen ja lunastuksen tarkoitus voidaan saavuttaa jollain muulla tavalla.
Maakaapeliverkon ylläpito on huomattavasti halvempaa ja luotettavuus parempaa kuin ilmajohdoilla. Tämän johdosta sähköverkkoyhtiöt ovat parhaillaan muuttamassa ilmajohtoverkkojaan maakaapeliverkoiksi. Maakaapeliverkon kunnossapidon kustannushyöty on suuruusluokaltaan 50000 euroa verkon teknisen 60 v käyttöiän aikana. Kaiken kaikkiaan siis tuulivoimaoperaattorin hyöty ilmajohtoverkosta on noin 150000 euroa käyttöiän aikana.
Yhden kilometrin ilmajohto vaatii 5 hehtaaria metsää. Kun lasketaan 60 vuoden puuntuotannon arvoksi 15000 euroa hehtaarilta saadaan maanomistajan tappioiden pakkolunastuksesta olevan 75000 euroa. Pakkolunastuksessa maanomistaja saa (puuston sen hetkisen arvon lisäksi) 240 euron korvauksen hehtaarilta, mikä on noin 1,6 % metsän 60 v tuotosta. Google, Amazon, Neste, BlackRock jne kiittävät. Tämän voi suhteuttaa esimerkiksi yhden tuulivoimalan vuokraan 60 v x 30000 euroa / vuosi = 1800000 euroa. Toisin sanoen tuulivoimalan maanomistaja saa tuulivoimalaa kohden 1800000 euroa ja siirtoverkon maanomistaja 5 x 240 = 1200 euroa euroa. Ristiriita on ilmeinen.
Valtioneuvosto ei mielestäni voi tehdä pakkolunastuspäätöksiä sen johdosta, että ”yleinen tarve sitä vaatii”. Tuulivoimaoperaattorin projekti tuskin peruuntuu sen johdosta, että hankkeen investointikustannukset nousevat mainitut 3 prosenttia. Yleinen etu ei myöskään voi vaarantua. Päinvastoin. Maakaapeloinnin edut luonnon monimuotoisuudelle, alueen virkistyskäytölle ja hiilinielujen kautta hallituksen omalle ilmastopolitiikalle ovat ilmeiset.
Yleinen tarve ei tarvitse ylipäätään tuulivoimaa. Se on kokonaiskustannuksiltaan 4-5 kertaa kalliimpaa kuin esimerkiksi ydinvoima (tai ilmastosyistä päästökaupan kautta kannattamattomaksi tehdyt hiili- ja turvevoima). Esimerkiksi yksi 5 MW tuulivoimala vie kaiken kaikkiaan enemmän maa-alaa kuin Olkiluodon koko voimala-alue, johon mahtuu ainakin neljä ydinvoimalaa.
Ilkka Niemi
Kirjoittaja on rakennusalan DI, jolla on 40 vuoden kokemus suurten kansainvälisten rakennusprojektien johtamisesta
