Tuulivoiman terveyshaittoja tutkittaessa tulee koeasetelman olla oikea

13.3.2020

Ao. kirjoitus on julkaistu alkup. Suomen ympäristöterveys – SYTe ry:n blogissa https://syte.fi/2020/03/


Terveyshaittojen yhteys tuulivoimaloihin on tutkittavissa objektiivisesti tilastollisena tutkimuksena. Monessa alalta tehdyssä tutkimuksessa aineisto kokonaisuudessaan on kuitenkin liian läheltä voimaloita. Mehtätalon ym. (2019) pilottitutkimus osoittaa oireiden ja infraäänialtistuksen välisen, tilastollisesti merkitsevän yhteyden: mitä jatkuvampaa tuulivoimaloiden säännöllinen painepulssi eli infraäänisyke on, sitä nopeammin se sairastuttaa.

Tuulivoimaloiden riskietäisyys terveydelle kasvaa voimaloiden korkeuden, tehon tai määrän kasvaessa tai pitkäaikaisaltistuksessa, Mehtätalon ym. (2019) tutkimus osoittaa. Tutkimuksessa haastatelluista perheistä osa asui lähellä voimaloita, osa useiden kymmenien kilometrien päässä. Oireita selitettiin joko suoralla etäisyydellä lähimpään tuulivoimalaan tai karttamallinnuksen altistusvyöhykkeellä. Oireiden yhteys kokonaisaltistusta kuvaavan karttamallinnuksen mukaiseen haittaan on tilastollisesti merkitsevä.

Monessa alalla tehdyssä tutkimuksessa koko aineisto on kerätty liian läheltä voimaloita. Esimerkiksi Michaudin ym. (2016) tutkimuksen aineistosta on julkaistu useita tutkimuksia. Sen aineisto on kerätty kuitenkin vain 11,2 km:n säteellä tuulivoimaloista.

Finland wind turbines Auniogroup

Myös Hongiston marraskuussa 2019 esittelemän tutkimuksen kontrolliryhmä on liian läheltä voimaloita. Tutkimuksessa vastaajat jaettiin neljään ryhmään tuulivoimamelun mallinnetun äänitason (LAeq) mukaan. Kolmella ryhmällä (<25 dB, 25-30 dB, >30 dB LAeq) oli voimaloita näköetäisyydellä 0,9-2,7 km:n päässä. Kontrolliryhmällä lähimmät voimalat sijaitsivat yli 6,8 km:n päässä.

Tutkimus tarkasteli oireiden ja sairauksien esiintyvyyttä. Edellä mainittujen ryhmien ja kontrolliryhmän välisissä oireissa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa tuuliturbiinisyndrooman (WTS) mukaisten oireiden esiintyvyyden suhteen. Edelleen tulosten mukaan sairauksia ei raportoitu voimaloiden lähellä enempää kuin niistä kauempana olevien parissa. Tutkimus ei siten vahvistanut syndrooman olemassaoloa, eikä tukenut sitä, että tuulivoima-alueen lähellä sairastuttaisiin muuta väestöä enemmän. (Hongisto 2019.)

Tuulivoimalat Suomessa, ks. tutkimuksen kohteet Porin Peittoo, Iin Olhava ja Salon Märynummi Auniogroupin sivuilta (kuvakaappaus).

Hongiston (2019) tutkimuksessa on kuitenkin muutama muukin ongelma. Ensinnä voi huomauttaa, että vain vajaan 7 km:n etäisyys ympäristöään korkeammalle sijoitettuihin tuulivoimaloihin tarkoittaa edelleen näköetäisyyttä.

Toinen tutkimuksellinen ongelma on haastateltavien asenne tuulivoimaloiden lähellä, jossa oireita paitsi liiotellaan myös vähätellään. Siksi on tärkeää, että oireiden yhteys tuulivoimaloihin tutkitaan objektiivisesti tilastollisena tutkimuksena, eikä etsimällä tilastollista merkitsevyyttä ryhmien vastausten ja etäisyyksien väliltä.

Kauhajoki Mustaisneva 310316
Kauhajoen Mustaisnevan tuulivoimaloita. Etäisyys 4,0-4,6 km kuvanottopaikasta. Julkaistu kuvaajan luvalla.

Monessa aiemmassa tutkimuksessa on ollut samankaltainen koeasetelma kuin edellä ja myös tulokset ovat olleet pitkälti samoja. Tuloksissa on kuitenkin kyse siitä, ettei tuulivoimaloiden kuuluva ääni eikä siten ilmeisesti asennekaan sairastuta ihmisiä, vaan sairastumisen syynä on jokin muu. Syytä ei kuitenkaan saada tutkimuksen asetelman vuoksi selville, sillä siinä verrataan vakavasti tai nopeasti sairastuneita lievästi tai hitaammin sairastuneisiin, eikä terveisiin, joilla ei ole vastaavia altisteita ympäristössään.

Perustellusti voi kysyä, onko tutkimuksen koeasetelma tarkoitushakuinen, kun kontrolliryhmää ei ole otettu varmuudella haitattomalta alueelta esimerkiksi 200 km:n päästä tuulivoimaloista?

Tuulivoimaloiden painepulssien tiedetään jo Saksassa vuosina 2004-2016 tehtyjen, valtion rahoittamien pitkäaikaismittausten perusteella leviävän yli 20 km:n etäisyydelle voimaloista (Ceranna & Pilger 2016), tutkitusti ainakin 90 km:n etäisyydelle (Marchillo ym. 2015) ja Suomessa tehtyjen mittausten mukaan ilmeisesti vieläkin kauemmas voimaloista. Itse tuuliturbiinisyndroomahan on vahvistettu Kelleyn ym. tutkimuksessa jo vuonna 1985. Tutkimuksen rahoitti USAn energiavirasto.

Tutkittaessa tuulivoiman haittoja koeasetelma on siten erittäin tärkeä. Sen valinnasta on kiinni, onko tutkimuksella mahdollista päästä todellisiin tuloksiin ja millaiset johtopäätökset niistä voi tehdä.

kuvio 1

Mehtätalon ym. (2019) tutkimuksessa kontrolliaineistona oli karttamallinnus tuulivoimaloiden infraäänisykkeen leviämisestä, jatkuvuudesta ja voimakkuudesta (ts. altistusvyöhykkeistä) (ks. kuva). Oireiden ja altistusvyöhykkeiden välillä havaittiin tilastollinen merkitsevyys. Mitä jatkuvampaa tuulivoimaloiden painepulssit eli infraääni on, sitä nopeammin se sairastuttaa.

Käytännössä tutkimuksen tulokset tarkoittavat sitä, että tällä hetkellä tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen sairastuttavuusvaikutus voi yltää jo lähes koko Suomeen. Jos infraäänisykettä esiintyy edes vähän, se sairastuttaa, vaikkakin hitaammin. – syte/pm