Kiuruvesi-lehti julkaisi kolmisen viikkoa sitten tuulivoimafirman mainospuheen Kiuruveden rajalle suunnitellusta tuulivoimala-alueesta. Kunnan rajalle oltaisiin rakentamassa valtavia, lähes 300m korkeita laitoksia, jotka muuttaisivat maisemaluonteen luonnonmaisemasta välkkyväksi teollisuusalueeksi.
Kauniita maalailevasta kirjoituksesta huolimatta tuulivoimaan liittyy paljon ongelmia, eikä vähiten ihmisten perusoikeuksiin, kuten terveelliseen asuinympäristöön ja omaisuuden suojaan liittyviä. Siksi meidän on paikallisesti tiedostettava, millaisen asian kanssa olemme tekemisissä. On jo nähty, että ongelmien ilmetessä ihmiset ovat jääneet kärsimään haitat nahkoissaan. Siinä on myös yksi selittävä tekijä Perussuomalaisten kannatuksen nousulle.
Tämä toimintamalli, jossa voimalasuunnitelmat tuodaan toisen kunnan rajalle on kestämätön. Mikäli voimalat ovat niin autuaaksi tekeviä, ne tulee sijoittaa esimerkiksi Pyhäjärveen tai Pyhäsalmen taajaman lähimpään tuntumaan. Tällöin myös voimaloiden väistämättömät haitat tulevat pyhäjärvisten itsensä kannettavaksi. Voimaloista syntyvät haitat eivät pysähdy kuntarajaan, vaan ne alkavat kuormittaa kiuruvetisiä ja soteamme, jonka menojen vuoksi jo nyt joudutaan nostamaan veroprosenttia.
Terveysvaikutukset tulevat siis suoraan mitattaviksi paikallisten perheissä, vaikka lehtijutuissa asia saadaan kuulostamaan hyvältä ja helpolta. Pohjoispitäjällä asuu paljon ihmisiä, siellä on koulukin. Kymmenien suunniteltujen tuulivoimaloiden meluvaikutukset voivat olla maatiloilla se viimeinen lisäsyy, joka saa laittamaan lapun luukulle. Ja jos siinä tilanteessa joudut muuttamaan, et saa lähtiessäsi omaisuudestasi käypää arvoa.
Haitallista infraääntä voimaloista syntyy muun muassa aina silloin, kun lapa pyörähtää rungon ohi. Se on tarkkaan ottaen paineaaltoa, joka kulkee esteettömässä ilmakehässä kymmeniä kilometrejä. Ongelmaksi tämä tulee ihmisille ja tuotantoeläimille, koska meidän elintemme toiminnat, sydämen ja aivojen sähköiset toimintataajuudet osuvat juuri näiden infraäänitaajuuksien alueille.
Ennalta emme voi tietää, kenen kohdalla tämä haitta konkretisoituu. Voimalamelun ja infraäänen hankalin vaikutusalue on tässä aiottuja voimaloita pienemmilläkin voimaloilla todettu olevan noin 20 km. Suomalaisin mittauksin on osoitettu, että vaikutukset leviävät ilmakehässä 90km.
Vaikka Infinergies esittää, ettei alueen luonne muutu ja käyttö voi jatkua lähes entisellään, on se lukijan ymmärrystason aliarvioimista. Kyllä jokainen ymmärtää, että suunnitellun luokan voimalat tulevat tuolta Kiuruveden kulmalta viemään luonnontilaisen maiseman ja ainakin itse voimala-alueelta metsästysmahdollisuudet. Esimerkiksi Saksassa on pienempienkin voimaloiden rakentaminen jouduttu jäädyttämään, kun yli 1 000 asukasyhdistystä on noussut vastahankaan. Saksalaiset eivät vastusta tuulivoimaa turhaan, vaan taustalla on vuosien ikävä kokemus siitä, miten monin tavoin hankalasta energiantuotantomuodosta on kyse.
Niin ikään maanvuokra-asia esitettiin jutussa yksinkertaisesti, eikä siinä kerrottu, että vastuu voimalan purkamisesta on viime kädessä maanomistajan. Vastikään polttamalla ”puretun” Haminan vaurioituneen 120-metrisen voimalan purkukulut nousivat sataan tuhanteen euroon. Tässä aiottujen voimaloiden purkaminen osina maksaa vieläkin enemmän.
Tuulivoimafirmojen toimintamallina on ollut, että he varaavat oikeuden vuokrasopimuksen siirtoon kolmannelle osapuolelle maanomistajaa kuulematta. On riski siitä, että voimaloiden tullessa ikänsä päähän, runsaat verotuet nostanut yritys ajetaan konkurssiin, myydään edelleen jollekin bulvaaniyritykselle ja sitä saa sitten hakea purkuvastuuseen jostain Jerseyn saarelta. Esimerkiksi Haapajärvellä Infinergies on myynyt hankkeensa ulkomaiselle varainhoitoyhtiölle jo ennen kuin voimalat ovat käynnistyneetkään.
Nyt onkin hyvä herätä miettimään, millaisen riskin ottaa laittaessaan nimensä maanvuokrapaperiin. Vaikka maanvuokratuloja joitain tuhansia euroja tulisikin, niin haitatkin sitten virtaavat täysimääräisesti rajan tälle puolen. Kiuruvetisten kokonaisetu on, ettei voimaloita rakenneta.
Heli Kaarina Kananen
Jukka Manninen
Kiuruvesi
Merja Liuska
Pyhäjärvi
Mielipidekirjoitus julkaistu Kiuruvesi-lehdessä 2.1.2020.
