Miksi vain Suomessa saa rakentaa tuulivoimaa?

7.12.2019

Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt ovat kääntäneet katseensa Suomeen. Yhtiöillä on käytettävissään pääomia, joille etsitään tuottoisia sijoituskohteita. Lisäksi täällä rakentaminen on melko vaivatonta. Julkinen valta on suosinut tuulivoimaa, onhan se haluttua uusiutuvaa energiaa.

Toistaiseksi meillä ainoastaan tuulivoimaloiden lähiasukkaat puhuvat jatkuvasta melusta ja siipien välkkeestä sekä infraäänestä, joka ei kuulu mutta vaikutuksen voi fyysisesti tuntea esimerkiksi unihäiriöinä tai pahoinvointina.

Tilanne on toisenlainen niissä maissa, joissa tuulivoimaa on jo rakennettu kauan ja haitat ovat kaikkien nähtävissä. Saksassa yleinen mielipide on kääntynyt tuulivoimaa vastaan. Se näkyy selvästi rakentamisen määrissä. Esimerkiksi vuonna 2017 Saksassa saatiin uutta tuulivoimakapasiteettia 5 300 megawattia. Viime vuonna rakennettiin enää alle puolet siitä. Julkisuudessa esiintyneen tiedon mukaan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla Saksassa pystytettiin vain 86 tuulivoimalaa yhteismäärältään 287 megawattia.

Saksassa tuulivoimaloita vastustetaan, koska korkeina rakennelmina ne pilaavat maiseman, aiheuttavat melua ja ovat uhka eläin- ja lintulajeille. Asukkaat eivät halua voimaloita kotiensa lähelle. Arvostetut saksalaislääkärit ja alan tutkijat ovat jo esittäneet huolensa tulivoimaloiden aiheuttamista terveyshaitoista.

Myös Tanskassa tuulivoimarakentaminen on kohdannut jyrkkää vastustusta. Suurikokoisia voimaloita saa enää rakentaa vain merialueille.

Norjan pääministeri ilmoitti vastikään, että valmisteltu kansallinen tuulivoimarakentamisen yleissuunnitelma hylätään. Lähes kaikki norjalaiskunnat vastustivat lausunnoissaan tuulivoimaloiden rakentamista alueelleen. Kielteistä kantaa perusteltiin tuuliturbiinien ja tierakentamisen aiheuttamilla haitoilla Norjan luonnolle ja tuntureille samalla, kun rahatuotot siirtyisivät alueiden ulkomaisille rakentajille.

Suomessa tuulivoimayhtiöt saavat toimia vapaasti ja hankkia uusia tuotantoalueita. Investoijat voivat helposti siirtää saamansa voitot ulkomaisille emoyhtiöilleen. Suomessa ei ole osattu riittävästi huolehtia tuulivoiman haittojen ehkäisystä. Voimaan tulisi saattaa nykyistä paljon tiukemmat säännökset ja ohjeet tuulivoimaloiden ympäristön asukkaiden, luonnon sekä maiseman huomioon ottamisesta.

Jari Vihriälä, puheenjohtaja
Sari Murto, varapuheenjohtaja
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry