Tapahtui Kemiönsaaren valtuustossa.

10.12.2014

Kuvio on tämä: Lain vaatima määrä kunnan äänioikeutettuja tekee valtuustolle osoitetun aloitteen. Kuntalaiset ovat koonnet nimet vapaaehtoisvoimin muutamassa päivässä.Aloite koskee kuntalaisten tasaarvoista kohtelua N-L kaavasta päätettäessä. Kunta lupaa käsitellä molemmat, N-L kaavan ja aloitteen, valtuustossa yhtaikaa 9.12.

Valtuuston istunto 9.12.: Valtuuston puheenjohtaja ottaa valtuuston edessä vastaan tuulivoimayhtiö EFEn keräämän N-L kaavaa puoltavan nimilistan. Sen nimien kerääjinä olivat EFEn Turusta kymmenen euron tuntipalkalla värväämää toistakymmentä opiskelijaa. He jakoivat kahden viikon ajan samalla EFEn mainoslehtistä yhtiön villamyssy päässä. EFEn toimitusjohtaja kärjessä. Kuka hyvänsä sai allekirjoittaa, kotipaikkaa ei kysytty. Valtuuston puheenjohtaja heiluttaa EFEn listaa valtuuston, tv-kameran ja lehdistön edessä ja ilme kertoo: Fantastista, 700 nimeä! Hän ei mainitse sanallakaan kuntalaisaloitetta. Hän ei mainitse sanallakan, että nimilistan takana on saksalaisyhtiö EFE. Yhtiön loistava mainostemppu, johon valtuuston puheenjohtaja kritiikittä lankesi.
Valtuusto hyväksyy N-L kaavan.

Runsas kuukausi sitten kuntalaisten valtuustolle osoittamaa kuntalaisaloitetta ei valtuustossa käsitelty. Lupauksesta huolimatta. Aloite on haudattu byrokratian sokkeloihin. Kukaan ei tiedä koska se käsitellään.
Tämä on kunnallista demokratiaa Kemiönsaaren kunnassa.
Millaisessa kunnassa me oikein asumme?

Esko Salmela
Taalintehdas