On kevät. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Sellaista aidon reipasta kisailuhenkeä, jonka vastaavuuden vertailukohdan löytääkseen, täytyy palata aina Rooman valtakunnan aikaisten reippaitten kansanhuvinäytäntöjen aikaan.
Aikanaan ”tornien taisto” oli rannikkoalueiden lintuharrastajien vuosittainen tylsä kilpailu, jossa kevätmuuton yhteydessä, muuttolintureittien varrella sijaitsevien lintutornien huipulta yritettiin bongata mahdollisimman monta lintulajia.
Kehitys kuitenkin kehittyy ja niin kehittyi ajan saatossa, myös tämä luontoharrastajien lintubongauskin.
Uudenlainen ”Tornien taisto”. Nämä tuulen epäjumalan palvomiseksi pystytetyt uljaat temppelit, uuden aikakauden ilmaston pelastavat amfiteatterit, joita aikanaan tuulivoimaloiksikin kutsuttiin, vaativat perinteisesti myös uhreja.
Aamun valjetessa joukkueet eri paikkakunnalla tarkastivat ensi töikseen 140 – metrisen tuulitemppelin ympäristön. Riemun kiljahdukset kiirivät varhaisessa kevätaamussa, paljastaen bongattavaa löydetyn.
Merikotka ilman päätä oli erittäin hyvä löydös, siitä saikin heti kolme pistettä, kisapäivän aluksi. Hurmioituneessa tilassa, kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja heittäen, bongarit riemuitsivat, onnitellen samalla toisiaan, heitä kohdanneesta onnenpotkusta vai pitäisikö sanoa siiveniskusta. Taputeltuaan aikansa toinen toisiaan, olivat myös yhtä mieltä siitä, että päivä ei voisi paremmin alkaa. Oli aika kiivetä torniin.
Päivä oli kohtuutuulinen ja kuulas. Oiva päivä kerrassaan pelastaa ilmastoa. Pari lokkia ja tiiraa onnistui temppelin yli 300 km/ tunnissa liikkuva siipi halkaisemaan aamupäivän aikaan, kohottaen kilpailumielialaa. Mutta isompaa saalista toivottiin. Klo 10: 42 vihdoin toiveisiin vastattiin joutsenpariskunnan muodossa. Ilmeisesti auringon sokaisemina eivät huomanneet temppelin tarjoamaa 65 – metristä miekkaa, vaan toinen joutsenista tuli halkaistuksi. Joukkue hurrasi estoitta temppelin nokassa heittäen riemusta jopa hattujaan ilmaan. Yksi kisailijoista erehtyi riemuissaan tekemään vanhasta muistista kärrynpyöränkin, jonka seurauksena putosi 140 metriä. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: Työlleen antautuneesta suorituksesta joukkue sai 10 bonuspistettä.
”Ellei väki vähene, niin ei pidot parane”, totesi eräs, saaden muilta hyväksyvän nyökkäyksen.
Varsinainen kliimaksi oli kuitenkin kehittymässä kaartelevan kalasääksen muodossa. Tästä riippuisi suorastaan valtakunnallisen kilpailun voitto. Uuden ajan ornitologit kyyristyivät, havaitessaan kaartelevan sääksen temppelin ympärillä.
Henkeään pidätellen ja sydämet pamppaillen joukkueen jäsenet odottivat jättipottia toteutuvaksi.
Osuma! ”Aika heikko, mutta kyllä putoo”- huusi eräs innokkaimmista. ”Me voitetaan, me voitetaan”, karjuivat kaikki yhteen ääneen, ryhtyen samalla, liikutuksesta värisevin äänin laulamaan ”den glider iniä” , päättäen juhlavaan ”Maamme”- lauluun.
Tuomo Kangas
Kaskinen
