Koskahan Hesari löytää uutisen

2.3.2014

Hei – mainiota tekstiä tuo Hesarin taannoinen kirjoitus (jonka Kalevi penkoi esille) pääkaupungin tuulivoimaloista merelle kaupungin ulkopuolelle. Teksti oli myös aika paljastava. Lähtökohtana oli, että a) tuulivoima on ilmaista energiaa, b) se on ikuista c) se voi korvata kaiken muun energian ja d) tuulivoiman vastustajat vastustavat periaatteessa kaikkea. Hesarilta oli tässä aiheessa tutkiva journalismi jotenkin hukassa ja teksti oli kirjoitettu toimituksessa virallisen infomateriaalin pohjalta ilman kritiikkiä. Tuulivoima on Suomessa nyt niin suuri asia, että Hesarin kannattaisi satsata siihen kunnolla ja katsoa mitä maailmalla tapahtuu. Tuulivoiman rakentaminen on kaikkialla ollut kuin tervassa kävelyä, kunnes sitä ryhdyttiin ruhtinaallisin verovaroin tukemaan. Se laukaisi kaikkialla maailmassa valtavan tuulivoimaboomin, jossa kuullaan vain varakkaita sijoittajia, mutta ei kansalaisia. Boomi on herättänyt ihmiset vastarintaan maailman joka kolkassa. Hesari ei tunne lainkaan tuulivoiman varjopuolia tai kustannuksia Suomessa tai muualla – tai ei ainakaan siitä kirjoittele. Muut lehdet ympäri Suomea, tv ja radio seuraavat aihetta sen sijaan tiiviisti.
Kuvaavaa Helsingin kaupungille on HS-teksti vuodelta 2008: “Pajunen kuitenkin sanoo, että Helsingin edusta ei ole pakollinen rakennuspaikka.Tuulivoimalapuisto voidaan rakentaa muuallekin, ei se ole paikasta kiinni. Se voi toimia Helsingin Energian alaisuudessa toisessakin paikassa.” Energiaministeri – puhuessaan tuesta Ahvenanmaan myllyille – oli kuin Pajusen kaiku. Hän totesi, että tuulivoimaloita pitää rakentaa nopeasti “paikasta riippumatta”. Tämä tarkoittaa käytännössä että kaikkialle muualle paitsi pääkaupunkiseudulle. Siellä on liian paljon vaikutusvaltaista väkeä, joka nousisi vastarintaan.
Pieni vinkki Hesarille tulevien tuulivoimajuttujen pohjustukseksi: Maahan suunnitellaan rakennettavaksi jopa 4 ooo tuulivoimalaa, joista kunkin korkeus olisi parisataa metriä. Kysykää vaikka Maailman luonnonsäätiöltä. Humisevat tornimetsät muuttaisivat maan teollisuusmaisemaksi. Ja miten kävisi helsinkiläisten kesämökeille ja niiden asukkaille ympäri Suomea?
Esko Salmela
Taalintehdas