Loppuun käytettyjen tuulivoimaloiden purku ja kuka purkamisen maksaa on jälleen noussut esille kun voimaloille alkaa pian tulla riittävä määrä ikää.
Viimeksi Sodankylän kunnan rakennustarkastaja Matias Yliriesto sanoi Ylen Jyri Tynkkysen haastattelussa: ”Aina kun näistä on puhuttu, niin meille on kerrottu, että se on niin arvokasta tavaraa, että ne ei kyllä sinne maastoon jää.” Väite on sama, jota tuulivoimayhtiöt toistavat kaikissa keskusteluissa. Myös Kemiönsaarella EFEn toimitusjohtaja on vakuuttanut, miten käytetyt tuulivoimalat on helppo ja kannattava myydä.
Suomessa purettuja tai muualle siirrettyjä laitoksia on kolmisenkymmentä. Niiden siirto- tai purkukustannuksista ei ole tietoja. Purkamisen syynä on usein se, ettei varaosia enää löydy, voimalan valmistajaa ei enää ole tai voimala on toiminut koelaitoksena. Teknologian tutkimuskeskus kertoo, että 1990-luvun voimaloita on käytössä vielä nelisenkymmentä, eli kaksi kolmesta.
Siis lähes 200 jo loppuun ajettua voimalaa olisi uusittava lähivuosina.
Kun suuntaus on sama kaikissa muissakin maissa, on markkinoilla lähivuosina tarjolla lisääntyvä määrä käytettyjä tuulivoimaloita joiden myyntiarvo on romahtanut. Jo nyt jokainen voi todeta tämän nettikaupassa.
Tuulivoimaloitten valmistus räjähti käyntiin vuosituhannen vaihteessa, kun hallitukset eri maissa ryhtyivät runsaskätisesti tukemaan tuulivoiman tuotantoa. Esimerkiksi Suomessa rakennettiin 2014 yhteensä 70 voimalaa, mikä on yhtä paljon kuin vuosina 2001-2010 yhteensä. Rakentaminen on keskittynyt tekniikkaan ja suurimpaan mahdoliseen tuottoon. Kun energiaa tuotettiin aikaisemmin suurissa yksiköissä ja keskitetysti, niin nyt teollisuusluokan voimalaitokset sirotellaan lähelle asutusta kymmeninä yksittäisinä voimaloina. Tästä ihmisille aiheutuvia haittoja pidetään toissijaisina.
Yleinen käsitys on ollut, että tuulivoimalan käyttöikä on 20-25 vuotta. Edinburghin yliopiston tutkimuksessa (Gordon Hughes: The Performance of Wind Farms in United Kingdom and Denmark) todetaan, että tuulivoimalan taloudellinen käyttöikä on 10-15 vuotta eikä 20-25 kuten valmistajat vakuuttavat.
Tutkimus osoitti, että vanhenevan tuulivoimalan keskimääräinen tuotto laskee merkittävästi todennäköisesti kulumisen ja vikojen takia. Kymmenen vuoden ikäisen voimalan energian tuotto on laskenut Englannissa keskimäärin kolmanneksen.
On muistettava, että tuulivoimalan nimellistuotosta todellinen tulos on vain noin 25 prosenttia, josta tuo kolmannes on laskettava.
Edelleen todettiin, että energian tuoton lasku merkitsee ettei voimalaa ole taloudellisesti kannattavaa käyttää kauemmin kuin 10-15 vuotta. Sen jälkeen voimalan turbiini on vaihdettava, mistä koituu suuria taloudellisia kustannuksia sekä sijoittajille ja veronmaksajille. Kustannukset voivat olla niin suuria, että on yhtä kallista rakentaa paikalle kokonaan uusi voimala.
Edessä on jatkuva uusien voimaloitten ja uusittujen tuotantotukien kierre, ellei sähkön hinta ole siihen mennessä noussut tuulivoiman kustannuksia vastaavaksi. Molemmat vaihtoehdot ovat veronmaksajille synkkiä; tuki maksetaan aina joko veroina tai sähkölaskussa – tai molemmissa. Jo nyt joka kymmenes eurooppalainen ei selviä sähkölaskustaan.
Englantilainen tutkimus tuo esille aivan uusia tekijöitä:
Tanskassa merelle sijoitettujen ikääntyvien tuulivoimaloitten tuotannon lasku on suurempi kuin maavoimaloitten tuotannon lasku Englannissa. Sijoittajille tieto on huolestuttava meillä Suomessakin.
Uusien voimaloitten iän mukanaan tuoma tuotannon lasku on kasvanut merkittävästi vuosien 2000 – 2011 välillä erityisesti Skotlannissa. Syynä on se, että uusille voimaloille on jäljellä huonompia paikkoja, joissa maasto ja tuulisuhteet ovat vähemmän edullisia. Myös meillä Suomessa on aloitettu tuulivoimaloitten rakentaminen sisämaahan, missä mm vastustus on toistaiseksi ollut pientä.
Suurilla tuulivoimafarmeilla (tuulivoimapuisto=Wind Farm) on englantilaisen tutkimuksen mukaan säännönmukaisesti huonompi tuotto kuin pienillä.
Tutkimuksen tekijä, taloustieteen professori Hughes huomauttaa, että vaikka sijoittajat ovat yleensä tietoisia tuulivoimaloitten iän aiheuttamasta tuotannon laskusta, niin he jatkavat sijoituksiaan koska tuki on niin ruhtinaallinen että se korvaa hyvin tuotannon laskun. Hughes pitää tätä hyvänä syynä siihen, että tukia tulisi edelleen leikata kuluttajien taakan keventämiseksi.
Hughes huomauttaa vielä, että todellisuudessa Englannin hallituksen tuulivoiman rakentamisen tavoitteet vaativat totetuakseen paljon suuremman määrän voimaloita ja investointeja kuin mitä on suunniteltu.
Tutkimuksen tulos paljastaa myös omituisen tilanteen (myös Suomessa?): tuulivoiman tukea maksetaan ikääntyneille voimaloille, joiden tuotto on laskenut niin paljon, ettei niitä koskaan voida pitää kannattavina edes sähkön hinnan noustaessa.
Tutkimuksen julkaisun jälkeen asiantuntijoiiden kommentit olivat samansuuntaiset (Dr.John Constable, Renewable Energy Foundation):
”Tutkimus vahvistaa epäilyt, että vuosikymmeniä jatkunut tuulivoiman tuki ei ole kyennyt Englannissa tekemään alasta kilpailukykyistä. Sekä maalle että merelle rakennetut tuulivoimalat ovat ihan liian lyhytikäisiä, jotta niistä olisi vaihtoehdoksi muulle energian tuotannolle.”
Englannin tuulivoimayhtiöt torjuvat tukimuksen tulokset ja huomauttavat, että tekniikkaa parannetaan jatkuvasti ja että tutkimus on ”vain tuulivoiman vastaista propagandaa”.
Tuulivoimayhtiöiden väite käytettyjen voimaloitten hyvästä myyntiarvosta muuttuu edellä olevan tutkimuksen valossa kummalliseksi. Kuka haluaa ostaa voimalan, jonka käyttö ei ole taloudellisesti kannattavaa? Voimalan romuarvon ja purkukustannusten ero on taas niin suuri että tuskin kukaan tosissaan uskoo purkamisen olevan halpaa ja edullista.
Esko Salmela
Taalintehdas
