Kilometreittäin tuulivoimaromua

Jaakko Ojaniemi ja Anna Tiihonen (STY) kirjoittivat äskettäin lehdessänne tuulivoimaloiden lapojen romuttamis- ja kierrätysongelmista. Kirjoitukset ovat tärkeä viesti päättäjille ja poliitikoille, jotka ovat lyhytnäköisesti hyväksyneet holtittoman tuulivoimarakentamisen maahamme puutteellisten määräysten ja jälkeen jääneen lainsäädännön avulla. Lainsäädäntö ja kaikki tuulivoimaa koskevat säädökset tulisi saattaa nopeasti ajan tasalle ja vastaamaan nyt Suomeen suunniteltuja kolossaalisia tuulivoimaloita. Vanhat määräykset […]

Tuulivoimaloiden melu on ongelma, johon kaikkien osapuolien etu on löytää ratkaisu

Pääkirjoitus Warkauden Lehdessä 14.06.2020. Kolme vuotta pyörineet tuulivoimalat Leppävirran Sarkamäessä ovat aiheuttaneet alusta saakka paljon päänvaivaa asukkaille, viranomaisille ja tuulivoimayhtiölle. Syynä on voimaloiden aiheuttama ääni, jonka asukkaat kokevat häiritseväksi. Myös mittauksissa yöaikaisen melun on todettu ylittävän tuulivoima-asetuksessa määritellyt ohjearvot (WL 13.6.). Keski-Savon ympäristölautakunta on käsitellyt asiaa useaan kertaan, viimeksi tällä viikolla. Lautakunta päätyi toistamaan edellisen […]

TUULIVOIMALOIDEN MELUPÄÄSTÖN MÄÄRITTÄMINEN IEC 61400-11 STANDARDIN MUKAISESTI EI PÄDE POHJOISMAISSA, JA AIHEUTTAA TERVEYSHAITTAA ASUKKAILLE

Kalevi Nikula, Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n puheenjohtaja, lähetti 3.4.2020 ao. palautteen EU:n ympäristölainsäädännön asetusehdotukseen. Palaute löytyy myös EU:n ympäristölainsäädännön web-sivulta. Arvoisa Euroopan Yhteisön viranomainen, Haluan kiinnittää vakavaa huomiotanne siihen, että Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa teollisen luokan suuriin tuulivoimaloihin ei päde kansainvälinen melumallinnus-standardi IEC 61400-11, jonka mukaan tuulivoimaloiden sijoittelu suunnitellaan niin, että niiden melu ei häiritsisi lähiasukkaita. Esimerkiksi […]

Melumittaus jo hyvällä alulla

Näin totesi kaupungin lakimies palaverissamme 3.2. Halikon virastotalolla. Ei pidä paikkaansa, että mittausasia olisi ympäristötoimessa mitenkään hallinnassa tai edes alussa, jos viitataan pariin puheluun ja käyntiin pihassani. Esimerkiksi viime viikolla torstain ja perjantain vastaiset yöt olivat melujen puolesta kuin sotatoimialueella olisi asunut. Nythän olisi ilmeisesti tulossa korjaus asiaan pidempien lapojen myötä. En kuitenkaan saata uskoa […]

Miksi vain Suomessa saa rakentaa tuulivoimaa?

Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt ovat kääntäneet katseensa Suomeen. Yhtiöillä on käytettävissään pääomia, joille etsitään tuottoisia sijoituskohteita. Lisäksi täällä rakentaminen on melko vaivatonta. Julkinen valta on suosinut tuulivoimaa, onhan se haluttua uusiutuvaa energiaa. Toistaiseksi meillä ainoastaan tuulivoimaloiden lähiasukkaat puhuvat jatkuvasta melusta ja siipien välkkeestä sekä infraäänestä, joka ei kuulu mutta vaikutuksen voi fyysisesti tuntea esimerkiksi unihäiriöinä tai pahoinvointina. […]

Olemmeko lain edessä yhdenvertaisia?

Allaoleva kirjoitus (ilman kuvia) on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 23.10.2019 Tätä mieltä -palstalla.  (https://extra.epaper.fi/lehti/sss-arkisto/_read/23.10.2019/227169.html). Suomen perustuslaki 2 luku, Perusoikeudet. Perustuslaki 6§ on määrätty yhdenvertaisuudesta seuraavasti: Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia […]