Vetoomus teollisen tuulivoimarakentamisen kohtuullistamisesta

Suomen tuulivoimarakentaminen on ylikuumentunut ja tuulivoimaloita rakennetaan usein liian lähelle asutusta. Me allekirjoittaneet ehdokkaat haluamme tulevalla vaalikaudella kohtuullistaa tuulivoimarakentamista eettisten arvojemme mukaisesti, jotta tuulivoimaloita ei rakennettaisi ihmisten perusoikeuksien kustannuksella. Suomen perustuslaissa säädetään jokaiselle oikeus kotirauhaan, terveelliseen elinympäristöön ja valitsemansa elinkeinon harjoittamiseen, sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Toisaalta vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille, […]

Tuulivoimaloiden rakentaminen vastatuulessa Huittisissa – muistutuksissa noin 300 allekirjoitusta

Huittisten Taraskalliolle suunniteltu tuulivoimalahanke on joutunut vastatuuleen. Niin Vakkilassa, Korkeakoskella ja Kaharilassa kuin Palojoellakin on kerätty parin viime viikon ajan nimiä muistutukseen Taraskallion kaavaluonnoksesta. Yli 95 prosenttia lähialueen asukkaista on laittanut nimensä alle mielipiteeseen, jossa vastustetaan tuulivoimaloiden rakentamista ja osayleiskaavan hyväksymistä. Vakkilassa nimien keräämisestä vastanneet Marjo ja Jukka Naskali perustelevat vastustustaan maisema-, melu- ja välkehaitoilla. Suunnitelluista myllyistä kahden kilometrin […]

Tuulivoimaloiden maisemamallinnukset

Tuulivoimaloiden maisemamallinnuksia on käsitelty YM:n julkaisussa 1/2016 ”Maisemavaikutusten arviointi tuulivoimarakentamisessa” (Suomen ympäristö, 1/2016). Ks. Ympäristöministeriön ohje, varsinkin sivulta 44 eteenpäin, esim. kuvat 15-17. Ympäristöministeriön ohjeen mukaan näkemäalue-analyyseissä tulee käyttää ihmissilmää vastaavaa kameran polttoväliä, eikä esimerkiksi laajakulma-objektiivia. Myös kuva-alan rajaus (esim. etualan korostaminen) on tavanomainen kikka. Tällöin voimalat näyttävät olevan kauempana. (Ks. kuvat YM:n ohjeesta). Nykytekniikalla […]