Talonpoikaisjärki ja tuulivoiman tuki

9.8.2016

Kun tuulivoiman tuesta viisi vuotta sitten päätetiin, uskottiin lujasti energiatarpeen ja hinnan jatkuvaan kasvuun. Oletushinta oli 50 euroa/MWh. Tuulivoiman katsottiin luovan uusia työpaikkoja ja lisäävän vientiä.

Kaikki meni pieleen. Sähkön markkinahinnan pitkän aikavälin keskiarvo on ollut 40 euroa/MWh, nyt hinta on pysytellyt 30 eurossa. Muutosta ei ole lähivuosina odotettavissa. Työpaikoista ei ole tietoakaan. Tuulivoimalat ostetaan ulkomailta. Vientiä ei ole syntynyt. Energian kulutus on laskenut.

Virhearviointi on tullut veronmaksajille kalliiksi.

Tuulivoimatuen lopullista hintaa ei kukaan pysty tarkkaan sanomaan. Lasku kasvaa aina vuoteen 2030 saakka, loppusummaksi on arvioitu 3.5 miljardia euroa (Talouselämä 12.5.16 ja HS 23.9.15).

Maaseudun Tulevaisuus (1.4.2016): ”Valtio tukee tuulivoiman tuottajia Suomessa liki puolella miljoonalla eurolla päivässä. Parin vuoden päästä tuki nousee jopa miljoonaan euroon. Tuulivoimayhtiöt hierovat käsiään, kun rahaa ropisee kassaan lähes olemattomalla riskillä.”

YLE kotimaa (27.4.16): ”Tuulivoimaloita on rakenteilla nyt 234, yli kaksi kertaa viime vuotta enemmän.”

Asiantuntijat varoittavat.

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark (Pohjolan Sanomat 3.5.16):”Veronmaksajien tuella lisätään tuulivoimaa ja samaan aikaan veroilla rasitetaan muuta tuotantoa. On tilanne, jossa muihin tuotantomuotoihin ei investoida. Riski kasvaa,että kylmänä, tyynenä talvipäivänä sähkö ei riitä.”

EVP Tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Frans Liski Turun Sanomat 1.2.15): ”Eihän veronmaksajien tuella voi kustantaa mahdottomuuksiin menevää toimintaa.”

Huoltovarmuuskeskuksen Energiahuolto-osaston johtaja Risto Leukkunen (Turun Sanomat 2016): ”Huoltovarmuuskeskus on jo muutaman vuoden seurannut huolestuneena kehitystä. Suomessa on varmuusvarastoissa hiiltä, mutta kohta ei ole laitoksia, jotka voivat hiiltä käyttää.”

Energiateollisuus Oy:n johtaja Jukka Leskelä (Ilkka, marrask.14): ”Esimerkiksi viime tammikuussa (2014) Suomen tuulivoimalat tuottivat alimmillaan alle kaksi prosenttia asennetusta tehosta ja enimmillään 60 prosenttia. Mitään yhteyttä lämpötilaan, sähkön kulutukseen tai hintaan ei tuotannolla voi sanoa olleen.”

Talouselämä -lehti (12.5.16): ”Energiateollisuuden laskelmien mukaan maan hallituksen tavoite vähintään 50 prosentin uusiutuvan energian osuudesta vuoteen 2030 mennessä toteutuu ilman uusiutuvan sähkön tukijärjestelmiä.”

Timo Korpela, energiatalouden emeritusprofessori (HS 22.8.13): ” Siitä (tavoitteesta) ylimenevä on pienen maan hyödytöntä ja suuruudenhullua intoilua.”

Juha Naukkarinen, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja (Yle 12.5.16): ”…energiantuotanto muuttuu kannattamattomaksi ja investoidaan vain sellaista energiantuotantoa, jota on jo riittävästi.” ”…energiateollisuus ei kaipaa tukia ollenkaan.”

Tuulivoimatuen nykyinen kiintiö on täynnä ja hallitus pohtii nyt uusiutuvan energian – myös tuulivoiman – uutta tukimuotoa.

Onko terveelle talonpoikaisjärjelle tässä tilanteessa vaihtoehtoa?

Esko Salmela
Kemiönsaari