Onko ihmisillä enää oikeutta terveelliseen elinympäristöön?

29.1.2016

Pari viikkoa sitten Kuntsarissa oli juttu Märynummelta, jossa kerrottiin tuulivoimahaitoista. Kirjoitus käsitteli haastattelun tuloksia, jonka mukaan kolmannes asukkaista kokee jonkinlaista haittaa tuulivoimaloista ja kymmenen prosenttia vastaajista koki vakavia haittoja.

Märynummelta on joutunut asukkaita muuttamaan pois kodeistaan voimaloista kantautuivat äänen vuoksi. Tilanne on sama useilla tuulivoimapaikkakunnilla Suomessa. Jokin voimaloiden suunnittelussa ja toteutuksessa on mennyt pahasti pieleen. Oma näkemykseni on, että voimalat rakennetaan meillä liian lähelle asutusta. Jokaisella olisi oikeus omaan kotiin ja terveelliseen elinympäristöön. Totuus on, että Märynummenkin kaavoituksessa voimaloista tehtyjen melumallinnusten mukaan vakavia haittoja ei pitänyt syntyä yhteenkään talouteen ja nyt jo joka kymmenes ihmisistä kärsii tuulivoimaloista vakavasti.

Tilaisuuteen, jossa kokemuksia tuulivoimalahaitoista esiteltiin, liittyi kummallisia piirteitä. Paikalle kutsuttiin Salon kunnan virkamiehiä, lehdistöä ja tuulivoimatoimijoiden edustaja. Niitä lähiasukkaita, jotka olivat halunneet tulla paikalle kuulemaan tuloksia, ei päästetty saliin. Juuri heitähän asia konkreettisesti koskee! Kuinka “puolueetonta” ja “avointa” tutkimusta ja toimintaa tälläinen tilaisuus edusti?

Meeri Puurunen,
Paimio