Pro et contra tuulivoima ”Alle lujaa, Simon tekstiä mukaellen

13.8.2015

(Maailma on täynnä uskomattomia tarinoita,
mutta vain yksi kertoo tuulivoimakuplasta.
Olen kuullut sen Maurilta itseltään ja hän
ei pahemmin valehtele. Näin se kuuluu ja se on karmea tarina.)
Olin eduskunnan duunissa
ja kaverit alkoivat inistä:
”Rahaa ei tule sähköstä tasaisesti”.
Kauan mun pinnani kesti.
Mutta viimein mä päätin näyttää
ja politiikan keinot avuksi käyttää.
En tiennyt että lysti on kallista
kun esittelin asetuksen sähköntuotanto mallista.
Ja tarina alkaa:

Sain asetuksen hyväksyttyä
ja nykäisin rahahanat auki,
tuulivoima lisääntyi kuin tauti.
Kansa taputti ensin innoissaan
kun tuuli yltyi ja sähkö oli hinnoissaan.
Ja kun sähköä tuli piuhat punaisena
oli naapurit melusta naamat kalpeana.
Rahaa kului jo miljoonia valtiolta liikaa
minä vain mielistelin yhtä vihreätä piikaa.
Joku jo kirjoitteli varoitusta,
kun heikompia pyörtyi tuulivoimamelusta.
Mut ei se meitä häiritse,
me ollaan stadista itse.

Ja ne kaverit hirveästi rikastui,
vaikka jotkut oikein kiivastui.
Älä valtion rahoja noin tuhlaa,
mut me vain jatkoimme tuulivoima juhlaa.

Tuli pikkuinen huoli,
kun yks merikotka kuoli.
Mut´ niitähän on muutenkin liikaa,
mielistelin vain yhtä vihreätä piikaa.

En huomannut lainkaan,
kuinka suuren valtionvelan aikaan sainkaan.
Mut ei se ole minun syy,
jos tuulisähkö hyvin myy.
On monta koittajaa,
jotka kyllä tienaa rahaa.
Mutta enpäs löydä voittajaani,
nerokkaan tariffin laatijaa.
Ja lopulta kaatui koko sähköverkko,
ja se siitä sitten ”Hallelujaa!”
Vähän tuli vaikeuksia,
kun tehtiin tuhansia valituksia.
Mut mä selvisin ilman tuomiota,
se herätti paljon huomiota.
Olin eksynyt oikealta tieltä.
No, mutta siitä on monta mieltä,
ja näytin niille pitkää kieltä.
Mentiin laskelmissa ihan hukkaan.
Nousi maine liikaa tukkaan,
ja se valtion kassa oli jo ihan tyhjä.
Taitais olla parempi vähä ajatella enste.

Hannu Aro